Tämä kielsi häntä tapaamasta Gaetanoa. "Tahdotte nähdä sitä vankia. Ette saa. Sanotte, että hän rakastaa teitä ja luulee teidän kuolleen. Antakaa hänen luulla! Hän on jo taipunut odottamaan kuolemaa. Hän ei enää kärsi kaipauksesta. Tahdotteko, että hän saa tietää teidän elävän ja rupeaa taas ikävöimään? Tahdotteko sitten surmata hänet? Sanon teille yhden seikan. Jos hän alkaa ikävöidä takaisin elämään, kuolee hän kolmessa kuukaudessa."
Hän puhui niin. Ja donna Mikaela ymmärsi, että hänen täytyi jättää
Gaetano näkemättä. Mutta mikä pettymys, mikä pettymys se olikaan!
Kotia tultuaan hänestä tuntui samalta kuin siitä, joka on uneksinut niin elävästi, ettei herättyäänkään voi päästä eroon unelmistaan. Hän ei saattanut käsittää, että kaikki hänen toiveensa olivat häpeään joutuneet. Hän hämmästyi itsekin huomatessaan kerran toisensa perästä ajattelevansa näin: "Kun olen pelastanut Gaetanon." Mutta eihän hänellä nyt enää ollut pienintäkään toivoa Gaetanon pelastumisesta.
Hän ajatteli milloin yhtä milloin toista yritystä, mihin ryhtyisi.
Rupeaisiko hän ojittamaan tasankoa, vaiko louhimaan Etnasta marmoria?
Hän epäili ja mietti. Ei mikään hänen mieltään tarpeeksi kiinnittänyt.
Sama haluttomuus, joka oli tarttunut donna Mikaelaan, levisi yli koko kaupungin. Huomattiin, että kaikki, mikä oli sellaisten ihmisten varassa, jotka eivät uskoneet Kristuksenkuvaan, meni myttyyn ja epäonnistui. Etnanrataakin hoidettiin huonosti. Jyrkissä nousuissa tapahtui alituiseen onnettomuuksia. Ja piletit olivat liian kalliita. Kansa rupesi taas turvautumaan postivaunuun ja kuormarattaisiin.
Donna Mikaela ja muutkin alkoivat ajatella, että Kristuksenkuva pitäisi viedä ulos maailmaan. He lähtisivät näyttämään ihmisille, kuinka hän lahjoittaa terveyttä ja varallisuutta ja iloa kaikille, jotka tahtoivat olla rauhallisia ja ahkeria ja auttaa lähimäisiään. Kun ihmiset näin saisivat oikein nähdä sen, kyllä he varmaan kääntyisivät.
"Tuon kuvan pitäisi seista Kapitoliumilla maailmaa hallitsemassa", sanoi Diamanten väki.
"Kaikki, jotka meitä nyt hallitsevat, ovat kunnottomia", sanoi kansa.
"Hallitkoon meitä ennemmin pyhä Kristuslapsi."
"Kristuslapsi on mahtava ja armelias. Jos hän hallitsisi, tulisi köyhistä rikkaita ja rikkaillakin olisi tarpeeksi. Hän tietää kyllä, ketkä oikeutta harrastavat. Jos hän pääsisi valtaan, saisivat ne, joita nyt hallitaan, istua tuomarinistuimella. Hän kulkisi silloin kautta maailman kuin kirkasteräinen aura, ja se mikä nyt hedelmätönnä makaa syvällä, kantaisi silloin sadon."
Mutta ennenkuin nämä kauan haudatut suunnitelmat ennätettiin panna täytäntöön, saapui maaliskuun ensimäisinä päivinä 1896 sanoma Aduan taistelusta. Italialaiset oli lyöty, ja monta tuhatta heistä oli kaatunut tai vangittu.