Moni puukonpisto jäi antamatta kuvan tähden, moni vanha riita sovittiin, moni katkera sana sai pysähtyä huulten taakse.

Jokaisen täytyi tulla hyväksi, sillä huomattiin, että kuva suosi niitä, jotka olivat rauhallisia ja avuliaita. Niille hän antoi ilon ja rikkauden hyviä lahjoja.

Jos nyt maailma olisi ollut sellainen kuin sen olisi pitänyt, niin Diamantesta olisi pian tullut rikas ja mahtava kaupunki. Mutta sensijaan hävitti se osa maailmaa, joka ei uskonut Kristuksenkuvaan, kaiken hänen työnsä. Ei auttanut, vaikka hän siroitteli ympärilleen kuinka paljon onnea tahansa.

Verot aina kasvoivat ja veivät kaiken rikkauden. Ja sitten tuli Afrikan sota. Kuinkapa kukaan saattoi iloita, kun pojat, rahat ja muulit piti lähettää Afrikaan? Eikä sotaa käyty onnellisesti, tappio seurasi toistaan. Kuinka kukaan saattoi olla onnellinen, kun isänmaan kunnia oli menossa?

Varsinkin rautatien valmistuttua huomattiin, että Diamante oli kuin keidas suuressa erämaassa. Keidas on alttiina erämaan lentohiekalle ja ryöväreille ja pedoille. Niinpä Diamantekin. Keitaan täytyisi levitä yli koko erämaan, ennenkuin se olisi turvassa. Diamante alkoi ajatella, ettei se saattanut olla onnellinen, ennenkuin koko maailma rukoili sen Kristuksenkuvaa.

Vaan kävikin niin, että kaikki, mitä Diamante toivoi ja halusi, jäi siltä saamatta.

Niinpä toivoi donna Mikaela ja koko Diamante Gaetanoa takaisin. Kun rautatie oli valmistunut, matkusti donna Mikaela Roomaan anomaan Gaetanon vapauttamista, mutta turhaan. Kuningas ja kuningatar olisivat kyllä tahtoneet auttaa häntä, mutta eivät voineet. Tiedättehän, kuka silloin oli ministerinä. Hän hallitsi Italiaa rautakouralla. Luuletteko, että hän olisi sallinut kuninkaan vapauttaa jonkun kapinallisen sisilialaisen?

Toivottiin myöskin hartaasti, että Diamanten Kristuslapselle osoitettaisiin sitä kunnioitusta, joka sille kuului, ja donna Mikaela pyrki sen vuoksi Vatikanin vanhan miehen puheille. "Pyhä isä", sanoi hän, "saanhan kertoa teille, mitä on tapahtunut Diamantessa Etnan rinteellä?" Ja kun hän oli kertonut kaikista kuvan ihmetöistä, rukoili hän, että paavi määräisi San Pasqualen vanhan kirkon puhdistettavaksi ja vihittäväksi ja järjestäisi erikoisen pappiskunnan Kristuslapsen palvelusta varten. Mutta donna Mikaela sai kiellon Vatikanista kuten Quirinalistakin.

"Rakas ruhtinatar Mikaela", sanoi paavi, "niitä tapauksia, joista puhutte, ei kirkko uskalla laskea ihmeitten joukkoon. Mutta älkää senvuoksi suinkaan joutuko epätoivoon. Jos Kristuslapsi tahtoo, että sitä palveltaisiin teidän kaupungissanne, saamme vielä uuden merkin. Se näyttää Meille tahtonsa niin selvästi, ettei Meidän tarvitse epäillä. Ja antakaa anteeksi, tyttäreni, vanhalle miehelle, että hänen täytyy olla varovainen!"

Kolmattakin seikkaa oli Diamantessa toivottu. Oli odotettu, että viimeinkin saataisiin jotain tietoja Gaetanosta. Donna Mikaela matkusti aina Comoon saakka, jossa Gaetanoa pidettiin vankina. Hänellä oli mukanaan suosituskirjeitä Rooman kaikkein ylhäisimmiltä, ja hän uskoi varmasti saavansa puhua Gaetanon kanssa. Mutta vankilanjohtaja lähetti hänet vankilanlääkärin luo.