KOLMAS KIRJA.
"Ja hän on saapa paljon puoltajia."
Ensimäinen luku.
KEIDAS JA ERÄMAA.
Keväällä 1894 ruvettiin rakentamaan Etnanrataa, syksyllä 1895 se valmistui. Se lähti merenrannasta, kiersi vuoren laajassa puoliympyrässä ja palasi taas merenrantaan.
Junat tulevat ja lähtevät joka päivä, ja Mongibello on kukistettu ja sallii sen tapahtua. Ihmettelevät muukalaiset matkustavat poikki mustien, kiemurtelevien laavavirtojen, halki vaikeitten mantelimetsien ja läpi synkkien, vanhojen sarasenikaupunkien.
"Katsokaa, katsokaa, tällainenkin maa on olemassa!" sanovat he.
Vaunuissa istujista aina joku kertoo siitä ajasta, jolloin
Kristuksenkuva oli Diamantessa.
Se oli aika se, oli totisesti! Joka päivä kuva teki uusia ihmeitä. Ei niitä kaikkia osaa kertoa, mutta hän sai kaiken Diamantessa niin iloiseksi, kuin olisivat päivän hetket olleet karkeloivia neitosia. Luultiin, että aika oli pannut tiimalasin täyteen kimmeltävää kultasantaa.
Jos joku olisi kysynyt, kuka siihen aikaan Diamantea hallitsi, olisi vastattu: Kristuksenkuva. Kaikki tapahtui hänen tahtonsa mukaan. Ei kukaan ottanut emäntää, ei ostanut arpoja, ei rakentanut taloa kysymättä häneltä neuvoa.