Nyt cavaliere Palmeri löi nyrkin pöytään, niin että lasit ja lautaset hypähtivät. Tämä oli Ihan kiusallista. Jäykkä ja kunnianarvoisa vanha herra ei saattanut sietää sellaista pilantekoa. "Niin totta kuin olet tyttäreni, vaikenet nyt."
"Tyttäresi", sanoi donna Mikaela, ja veitikkamaisuus oli silmänräpäyksessä poispyyhkäisty, "olenko sitten tyttäresi? Gelan lapset saavat hyväillä ainakin Domenicoa, mutta minä — — —"
"Mitä tahdot, Mikaela, mitä pyydät?"
Molemmat katsoivat toisiinsa, ja yhtaikaa kiertyivät kyyneleet heidän silmiinsä.
"Minulla ei ole ketään muuta paitsi sinä", kuiskasi donna Mikaela.
Cavaliere Palmerin täytyi avata hänelle sylinsä. Donna Mikaela nousi hitaasti, hän ei uskonut silmiään.
"Kyllä tiedän, minkälaista tästä tulee", sanoi cavaliere nuristen, "en saa minuuttiakaan olla itsekseni".
"Huvilaako etsimässä?"
"Tule nyt suutelemaan minua, Mikaela! Cataniasta lähdettyämme olet tänään ensimäisen kerran ollut hurmaava."
Kun donna Mikaela syleili isäänsä, pääsi häneltä niin käheä, hurja huudahdus, että isä melkein säikähti.