Siinä he seisoivat koko päivän donna Elisan oven edessä. Siinä seisoivat donna Concetta ja donna Emilia. Ei ole entisinä aikoina heidän välillään vallinnut suurtakaan ystävyyttä, mutta tänään he seisovat vierekkäin suremassa.
Moni tuskainen silmä tähystelee läpi ikkunain donna Elisan huoneisiin.
Pieni Gandolfo ja vanha Assunta tuomiokirkon portailta ja köyhä
tuolintekijä seisovat väsymättä koko iltapäivän. On kauheaa, että
Gaetanon pitää kuolla juuri nyt, kun he ovat saaneet hänet takaisin.
Sokeat seisovat siellä aivan kuin odottaisivat saavansa Gaetanolta näkönsä, ja sekä Geracin että Corvajan köyhät ovat tulleet kuulemaan, kuinka käy heidän nuoren herransa, viimeisen Alagonan.
Hän heille hyvää tahtoi, ja suuri oli hänessä voima ja kyky. Olisipa hän vain saanut elää…
"Jumala on vetänyt pois suojelevan kätensä Sisiliasta", sanovat he.
"Hän antaa kaikkien, jotka tahtovat auttaa kansaa, joutua turmioon."
Koko iltapäivän ja illan ja aina myöhään yöhön kansajoukko seisoo donna
Elisan talon edustalla. Täsmälleen kello kaksitoista aukaisee donna
Elisa puodinoven ja astuu portaille. "Voiko hän paremmin?" huutavat
kaikki hänelle. "Ei, ei hän paremmin voi."
Silloin kaikki hiljenee, mutta viimein kysyy yksinäinen, vapiseva ääni: "Voiko hän huonommin?" — "Ei, ei, ei hän huonomminkaan voi. Hän on ennallaan. Tohtori istuu hänen luonaan."
Donna Elisa on heittänyt ison mustan huivin ylleen, ja hänellä on lyhty kädessä. Hän astuu portailta kadulle, missä ihmiset istuvat tai makaavat aivan toisissaan kiinni. Hän kulkee hiljaa eteenpäin.
"Onko Gandolfo täällä?" kysyy hän.
"Olen, donna Elisa." Ja Gandolfo tulee hänen luokseen.