"Minä odotan", sanoi pater, ja hänen silmänsä rukoilivat ja kerjäsivät väkeä tulemaan.
Mutta kukaan ei tullut. Tuska viilsi kansajoukkoa, kun se ei voinut todistaa rakkaan kuvansa eduksi. Mutta ei kukaan tehnyt sitä.
"Lapsi-raukkani", sanoi pater Gondo syvästi suruissaan. "Teidän keskellänne on seisonut Antikristus, ja te olette olleet hänen vallassaan. Olette unohtaneet taivaan. Olette unohtaneet, että teillä on sielu. Te ajattelette vain tätä maailmaa.
"Ennen sanottiin, että Diamanten väki oli Sisilian hurskainta. Mutta toisinpa taitaakin olla. Diamanten asukkaat ovat maailman orjia. Ehkäpä he vielä ovat uskottomia sosialisteja, jotka rakastavat vain tätä maailmaa. Sellaisiahan heidän täytyy olla. Onhan heidän keskellään ollut Antikristus."
Kun kansaa näin syytettiin, näytti se viimeinkin tahtovan nousta puolustautumaan. Suuttumuksen mutina kulki rivistä riviin.
"Kuva on pyhä", huusi yksi. "Kun hän tuli, soivat San Pasqualen kellot koko päivän."
"Saattoivatko ne soida vähempää aikaa varoittaessaan kansaa sellaisesta onnettomuudesta", vastasi munkki.
Hän jatkoi syytöksiään yhä kiivaampana. "Te olette epäjumalanpalvelijoita, ettekä kristityitä. Te palvelette tätä sentähden, että hän auttaa teitä. Mutta pyhyyden hengestä teissä ei ole mitään."
"Hän on ollut hyvä ja armelias kuin Kristus", vastasi kansa.
"Eikö juuri siinä olekin onnettomuus piillyt?" sanoi pater Gondo ja nyt oli hän äkkiä käynyt kauheaksi vihassaan. "Hän on ottanut ylleen Kristuksen muodon viedäkseen teidät harhaan. Juuri sillä tavalla hän on saattanut kutoa verkkonsa teidän ympärillenne. Juuri jakamalla teille lahjoja ja siunaustaan hän on houkutellut teidät ansaansa ja tehnyt teistä maailman orjia. Vai eikö tämä ole totta? Voiko ehkä joku astua esiin väittämään vastaan? Vai oletteko ehkä kuulleet, että joku, joka ei satu olemaan täällä läsnä, olisi rukoillut kuvalta taivaan armoa?"