Rosa Alfarin täytyi antaa hänen mennä, ja kyselemällä hän löysi oikeuspalatsin. Hän asettui sinne katupoikien ja roskaväen joukkoon kuulijainpaikalle ja näki cavaliere Palmerin syytettyjen penkillä. Hän oli hieno herra, jolla oli vaalea pujoparta ja vaaleat viikset. Giannita tunsi hänet.
Hän kuuli, että cavaliere Palmeri tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen, ja hänestä tuntui yhä selvemmältä, että hän oli kuin Jumalan lähettiläs. "Nyt tarvinnee kummisiskoni minua", ajatteli hän.
Hän meni takaisin kadulle ja kyseli palazzo Palmeria.
Tiellä muutamat vaunut ajoivat hänen ohitsensa. Hän katsahti niihin ja näki vaunuissa istuvan naisen silmät. Samassa tuntui kuin joku olisi sanonut hänelle, että siinä oli hänen kummisiskonsa. Hän, joka ajoi, oli kalpea ja istui kumarassa ja hänellä oli rukoilevat silmät. Giannita tunsi heti rakastavansa häntä suuresti. "Sinähän olet minut niin monasti tehnyt iloiseksi", sanoi hän, "senvuoksi että olen sinulta odottanut iloa. Nyt voin sen kenties palkita."
Giannita tunsi olevansa täynnä hartautta, kun hän nousi palazzo Palmerin korkeita, valkoisia marmoriportaita, mutta äkkiä hänet valtasi epäilys. "Mitä minä Jumalan mielestä voinen tehdä sen hyväksi, joka on kasvanut tällaisessa loistossa?" ajatteli hän. "Unohtaako Herra Jumala, että minä olen vain köyhä Giannita Diamantesta?"
Hän pyysi erään palvelijan viemään terveisiä signorina Palmerille, ja sanomaan, että hänen kummisisarensa tahtoisi tavata häntä. Hän hämmästyi, kun palvelija palasi sanoen, ettei häntä tänään voitu vastaanottaa. Tyytyisikö hän tähän? Ei, ei ikinä! "Sanokaa signorinalle, että minä jään tähän odottamaan koko päiväksi, sillä minun täytyy saada puhutella häntä."
"Signorinan pitää muuttaa palatsista puolen tunnin kuluttua", sanoi palvelija.
Giannita joutui suunniltaan. "Mutta minä olen hänen kummisisarensa, hänen kummisisarensa, etkö ymmärrä sitä!" sanoi hän miehelle. "Minun täytyy saada puhutella häntä!" Palvelija hymyili eikä liikahtanut.
Mutta Giannita ei voinut käsittää, että hänet käskettäisiin pois. Hänhän oli Jumalan lähettämä. Tottakai palvelija sen ymmärsi, tottakai, sanoi hän ja korotti ääntään. Hän oli tullut Diamantesta eikä ollut käynyt Cataniassa kahteentoista vuoteen. Aina eilispäivän iltapuolelle kello neljään hän ei ollut ajatellutkaan tänne matkustamista. Miehen pitäisi ajatella sitä! Aina eilisiltaan kello neljään.
Palvelija seisoi liikahtamatta. Giannita aikoi kertoa hänelle koko jutun taivuttaakseen hänet, kun ovi avautui. Hänen kummisisarensa seisoi kynnyksellä.