"Mutta sano nyt, mitä minä voin sinun hyväksesi tehdä, kummisisko!" sanoi Giannita.
Vastaukseksi toinen veti hänet puoleensa ja suuteli häntä.
"Onhan siinä jo kylliksi, että sinä olet pienen Kristuslapsen lähettämä", sanoi hän. "Onhan siinä kylliksi, kun tiedän, ettei Jumala ole minua hyljännyt."
Neljäs luku.
DIAMANTE.
Mikaela Palmeri oli Giannitan kanssa matkalla Diamanteen. He olivat astuneet postivaunuun kolmen ajoissa aamulla ja ajaneet sitä kaunista tietä, joka kulkee Etnan alinta rinnettä kiertäen vuorta. Mutta oli ollut aivan pimeä. He eivät olleet nähneet mitään ympärillä olevasta seudusta.
Nuori signorina ei suinkaan tätä valittanut. Hän istui maahanluoduin silmin suruunsa syventyneenä. Eikä hän silloinkaan, kun päivä alkoi sarastaa, tahtonut nostaa silmiään vilkaistakseen ulos. Vasta sitten, kun he olivat aivan lähellä Diamantea, sai Giannita hänet katselemaan seutua.
"Katso nyt tuonne! Tuossa on Diamante, josta tulee sinun kotisi", sanoi hän.
Silloin oli Mikaela Palmeri oikealla puolen tietä nähnyt mahtavan Etnan, joka leikkasi taivaasta suuren palan. Aivan vuoren takaa kohosi aurinko, ja kun auringonpyörän ylin reuna pisti esiin, näytti valkea tunturivuori palavan ja lähettävän kipinöitä ja säteitä.
Mutta Giannita kehoitti häntä katsomaan toiselle puolen.