DON FERRANTE.
Pari päivää myöhemmin Gaetano seisoi työpajassaan ja leikkasi viininlehtiä rukousnauhan helmiin. Oli sunnuntai, mutta Gaetanon omaatuntoa ei painanut työnteko, sillä olihan tämä Jumalan kunniaksi.
Suuri levottomuus ja tuska oli hänet täyttänyt. Hän oli ruvennut ajattelemaan, että sen ajan, jonka hän oli rauhassa viettänyt donna Elisan luona, nyt täytyi olla loppumaisillaan. Ja hänestä tuntui, että hänen pian piti lähteä maailmalle.
Sillä Sisiliaan oli tullut suuri köyhyys, ja hän näki hädän kulkevan kaupungista kaupunkiin ja talosta taloon niinkuin ruton, ja se oli tullut Diamanteenkin.
Sen vuoksi ei kukaan enää tullut ostamaan mitään donna Elisan puodista. Ne pienet pyhimystenkuvat, joita Gaetano valmisti, seisoivat hyllyillä tiheissä riveissä, ja rukousnauhat riippuivat suurissa tertuissa tiskin alla. Ja donna Elisa oli kovin hädissään ja huolissaan, kun hän ei voinut mitään ansaita.
Siitä Gaetano ymmärsi, että hänen täytyi jättää Diamante, lähteä maailmalle, vaikka vaeltamaan, ellei ollut muuta keinoa. Sillä eihän sellainen tuottanut Jumalalle kunniaa, että hän leikkasi kuvia, joilta ei koskaan apua anottu ja sorvasi rukousnauhan helmiä, jotka eivät koskaan liukuneet rukoilevan sormien välistä.
Hänestä tuntui, että maailmassa olisi jossain kaunis, vastarakennettu tuomiokirkko, jonka seinät olivat jo valmiiksi muuratut, mutta joka sisäpuolelta vapisi alastomuuttaan. Se odotti ja vartosi, että Gaetano tulisi leikkauksilla koristamaan sen kuorituolit ja alttarikehyksen ja saarnastuolin ja kirjatelineen ja pyhimyskaapin. Ja kirvelevin sydämin hän ikävöitsi sitä työtä, joka häntä odotti.
Mutta tällaista tuomiokirkkoa ei ollut Sisiliassa, sillä siellä ei suinkaan ajateltu minkään uuden kirkon rakentamista, vaan sen täytyisi olla jossain hyvin kaukana, maissa sellaisissa kuin Florida tai Argentiina, jotka eivät vielä olleet täpösen täynnään pyhiä rakennuksia.
Hän sekä vapisi että iloitsi ja oli ruvennut työskentelemään kahta vertaa ahkerammin, jotta donna Elisalla olisi jotain myytävää sillä aikaa, kun hän oli poissa ansaitsemassa hänelle suuria rikkauksia.
Nyt hän odotteli enää vain viimeistä merkkiä Jumalalta, ennenkuin päättäisi lähteä. Hän odotti Jumalalta voimaa, jotta kykenisi puhumaan matkahalustaan donna Elisalle. Sillä hän tiesi tämän seikan tuottavan donna Elisalle niin suurta surua, ettei hän käsittänyt, kuinka saattaisi edes puhua siitä.