Senvuoksi Gaetano ei voinut jättää donna Mikaelaa tänne. Hänen täytyi lähteä mukaan, hänen täytyi, täytyi.
Gaetano ei lainkaan ollut polvillaan donna Mikaelan edessä. Hän puhui seisoaltaan, kädet nyrkissä ja silmäin leimutessa. Hän ei rukoillut donna Mikaelaa, hän käski häntä lähtemään mukaan, koska hän oli Gaetanon.
Ei ollut suinkaan synti viedä häntä pois, pikemminkin se oli Gaetanon velvollisuus. Kuinka Mikaelan kävisi, jos Gaetano hänet jättäisi?
Donna Mikaela kuunteli häntä liikahtamatta. Hän istui äänetönnä pitkän aikaa senkin jälkeen, kun Gaetano oli lakannut puhumasta.
"Milloin matkustatte?" kysyi hän viimein.
"Diamantesta lähden lauantaina."
"Ja koska lähtee laiva?"
"Se lähtee sunnuntai-aamuna Messinasta."
Donna Mikaela nousi ja astui pengermän portaita kohti.
"Isäni matkustaa Cataniaan lauantaina", sanoi hän. "Minä pyydän don
Ferrantelta, että saan saattaa hänet sinne." Hän astui pari porrasta
alemmas, aivan kuin ei aikoisi enää sanoa mitään. Sitten hän pysähtyi.
"Jos silloin tapaatte minut Cataniassa, seuraan teitä, mihin tahdotte."