Gaetano keräsi kokoon kaikki, mitä hän viime aikoina oli leikannut ja otti ne mukaansa miss Tottenhamin luo. Englantilaisnainen oli hyvin tyytyväinen hänen pikku kuviinsa ja tahtoi ostaa ne kaikki.
Mutta rikkaan englantilaisnaisen huoneet olivat kuin jonkun museon romukammiot. Siellä oli kaikkea mahdollista ja kokonaan sikin sokin ja epäjärjestyksessä. Siellä oli puoleksi tyhjiä matkakirstuja, siellä riippui kappoja ja hattuja, siellä oli tauluja ja kaiverroksia, siellä oli matka-käsikirjoja, aikatauluja, teeserviisejä ja spriikeittiöitä, siellä oli tapparakeihäitä, messukirjoja, mandolineja ja vaakunakilpiä.
Ja tämä avasi Gaetanon silmät. Hän punastui äkkiä, puri huultaan ja alkoi pakata kuviaan takaisin laukkuun.
Hänen silmänsä sattuivat erääseen Jeesuslapsen kuvaan. Se oli juuri se Aracoelilta heitetty ja se seisoi nyt keskellä sitä epäjärjestystä, huononpäiväinen kruunu päässä ja messinkikengät jalassa. Kasvoista oli väri kulunut pois, sormukset ja koristukset olivat ruosteisia, ja kapalo oli vanhuuttaan kellastunut.
Kun Gaetano näki tämän, ei hän tahtonut myödä kuviansa miss
Tottenhamille, vaan aikoi suoraa päätä lähteä tiehensä.
Kun englantilaisnainen kysyi häneltä, mikä hänelle oli tullut, raivostui hän ja alkoi syytää moitteita.
Tiesikö hän, vieras nainen, että monet niistä esineistä, joita hänellä oli ympärillään, olivat pyhiä?
Tiesikö hän, vai eikö hän tiennyt, että tuossa oli itse pyhä Kristuslapsi? Ja hän oli antanut sen kadottaa kolme sormea toisesta kädestä ja antanut kivien pudota kruunusta ja antanut sen maata tuolla likaisena ja ruosteisena ja häväistynä. Ja jos hän noin käsitteli Jumalan oman pojan kuvaa, millaiseksi hän sitten antaisikaan kaiken muun turmeltua? Gaetano ei tahtonut myydä mitään hänelle.
Kun Gaetano raivosi tällä tavalla, ihastui miss Tottenham, hurmaantui.
Siinä oli totinen usko ja oikea, pyhä viha. Tämän nuoren miehen piti tulla taiteilijaksi.