Yhteen terälehteen oli pistetty sanat: "Ken mua rakastaa?" Ja sen alla seisoi: "Gaetano."
Kukan vieressä oli pieni valkoinen kirja täynnä rakkauslauluja. Ja muuan pikku canzoneista oli merkitty:
Rakkaudestan' ei kenkään tiedä. Salaa, ääneti se syntyi yössä. Unelmat vain mun saa luokses viedä, ain' oon aarteen vartioimistyössä. Kuolinvuoteelleni kiirehtäissä papin, vielä huulet kiinni suljen, ovi lukoss' on, ja avain käissä äänetönnä ijäisyyteen kuljen.
Soittoa jatkui. Mandolinissa on raittiin ilman ja auringonpaisteen sävy. Jotain, joka sovittaa ja rauhoittaa. Pala ihanan luonnon lohduttavaa suruttomuutta.
Yhdeksäs luku.
PAKO.
Siihen aikaan oli Diamantessa vielä Aracoelista heitetty pikku kuva.
Englantilaisnainen, joka hänet omisti, oli ihastunut Diamanteen. Hän ei ollut voinut jättää sitä.
Hän oli vuokrannut itselleen koko hotellin ensimäisen kerroksen ja asettunut sinne kuin kotiinsa. Hän osti suurilla summilla kaikellaisia vanhoja saviastioita ja vanhoja rahoja niin paljon kuin vain sai käsiinsä. Hän osti mosaiikkiteoksia ja alttaritauluja ja pyhäinkuvia. Hänelle pisti päähän, että hänen piti hankkia kokoelmaansa kaikki kirkon pyhimykset.
Sitten hän sai kuulla Gaetanosta ja lähetti tälle sanan, että hänen pitäisi tulla hotelliin.