Hän alkoi myöskin ymmärtää, että kurjuus oli suurempi kuin minkä ihmiset jaksaisivat kestää, ja hän vaikeroitsi sitä, että elämän piti muodostua niin raskaaksi. Hän kyseli, miksi ihmisiä pakoitettiin maksamaan niin suunnattomia veroja. Miksi piti olla veroa palmupuista? Nyt kaatoivat talonpojat viha sydämessä maahan nuo vanhat puut, jotka niin kauan olivat huojuneet jalolla saarella. Ja miksi piti pantaman vero ikkunoista? Mitä sillä tarkoitettiin? Tarkoitettiinko sitä, että köyhän kansan piti ottaa pois ikkunansa, muuttaa huoneista kellareihin asumaan?
Rikkikaivoksissa oli työlakkoja ja levottomuuksia, ja hallitus lähetti joukkoja pakoittamaan kansaa taas työhön. Donna Mikaela ihmetteli, eikö hallitus mahtanut tietää, ettei noissa kaivoksissa ollut mitään koneita. Se ei ollut siis koskaan kuullut, että lapset laahasivat malmin syvistä kaivoskuiluista. Se ei siis tiennyt, että nämä lapset olivat orjia, se ei kai voinut ajatellakaan, että niitten vanhemmat olivat myyneet ne työnantajille. Tai jos hallitus sen tiesi, miksi se tahtoi auttaa kaivosten omistajia?
Kerran hän sai kuulla puhuttavan hirvittävän monista rikoksista. Ja taas hän alkoi kyselynsä. Miksi annettiin ihmisten tulla noin rikollisiksi? Ja miksi niitten kaikkien annettiin olla niin köyhiä ja ryysyisiä. Miksi piti niitten olla niin ryysyisiä? Hän tiesi, että sen, joka asui Palermossa tai Cataniassa, ei tarvinnut kysellä näin. Mutta se, joka asui Diamantessa, ei saattanut olla pelkäämättä ja kyselemättä. Minkätähden annettiin ihmisten tulla niin köyhiksi, että he kuolivat nälkään?
Kesä oli tuskin vielä mennyt, syksyä ei ollut vielä pitemmälle kulunut kuin lokakuun loppuun, ja nyt jo donna Mikaela alkoi nähdä mielessään sen päivän, jolloin kapina puhkeaisi. Hän näki nälän näännyttämien ihmisten hyökkäävän pitkin katua. Ne ryöstäisivät puodit, ne ryöstäisivät ne muutamat rikkaat, joita kaupungissa oli. Tuo hurja joukko pysähtyisi kesäpalatsin edustalle, kiipeäisi balkoneille ja lasiovien taa. "Tänne vanhojen Alagonien jalokivet, tänne don Ferranten miljonat!" Kesäpalatsihan oli heidän unelmiensa päämäärä! He luulivat, että se oli täynnä kultaa kuin satujen linna.
Mutta kun he eivät mitään löytäisi, panisivat he tikarin hänen kurkulleen, saadakseen hänet ilmaisemaan aarteet, joita hänellä ei koskaan ole ollut, ja nuo ryöstönhaluiset joukot tappaisivat hänet.
Mikseivät suuret maanomistajat pysyneet kotonaan? Miksi ne ärsyttivät köyhiä, viettämällä loistavaa elämää Roomassa ja Parisissa. Ei niitä niin vihattaisi, jos ne pysyisivät kotona, eikä niin kalliisti ja pyhästi vannottaisi kaikkien rikkaitten kuolemaa.
Donna Mikaela toivoi vain, että hän olisi voinut paeta johonkin suureen kaupunkiin. Mutta sekä hänen isänsä että don Ferrante sairastuivat tänä syksynä, ja heidän tähtensä hänen täytyi jäädä paikoilleen, siihen missä oli. Ja hän tiesi, että hänet tapettaisiin sovitusuhriksi rikkaitten synneistä köyhiä kohtaan.
Monena vuonna onnettomuuksia oli kasaantunut Sisilian varalle, ja nyt niitä ei enää voitaisi pidättää. Nyt alkoi Etnakin uhata purkausta. Rikinsavu oli öisin tulipunainen, ja maanjäristyksiä kuului Diamanteen saakka. Kaikki loppuisi. Kaikki häviäisi kerrallaan.
Eikö hallitus sitten tiennyt tyytymättömyydestä? Oi, hallitus oli viimeinkin saanut siitä tietää ja se oli asettanut komitean. Tuntui hyvin lohduttavalta, kun eräänä kauniina päivänä komitean jäsenet ajoivat pitkin Diamanten corsoa. Kunpa vain kansa olisi tiennyt, että he tarkoittivat sen parasta! Kunpa eivät vaimot olisi seisoneet ovissa ja syljeskelleet mannermaalta tulleitten hienojen herrojen jälkeen, kunpa eivät lapset olisi juosseet vaunujen perästä huutaen: "Varas, varas!"
Kaikki, mitä tehtiinkin, vain kiihoitti kapinaan. Eikä ollut ketään, joka olisi voinut ryhtyä rauhoittamaan kansaa. Ei ollut yhtään virkamiestä, jota olisi uskottu. Ne, jotka tyytyivät vain lahjojen ottamiseen, olivat vähimmän halveksittuja. Mutta sanottiin, että monet olivat Mafian jäseniä. Sanottiin, että ne tahtoivat vain anastaa itselleen rahoja ja valtaa.