Mutta nyt oli tullut viimeinen Alagona, ja kansa seuraisi häntä. Noihin mustiin ryhmiin torilla tulisi liikettä. Liinapukuiset miehet kulkisivat poikki Simeton. Falco Falconen ryöväriliitto kiipeäisi esille kivilouhoksestaan.
* * * * *
Seuraavana iltana Gaetano puhui torilla. Hän oli istunut torikaivon luona ja katsellut, kuinka ihmiset tulivat hakemaan vettä. Kahteen vuoteen hän ei ollut saanut nähdä, kuinka hennot tytöt nostivat raskaat vesiruukut päänsä päälle ja poistuivat tanakoin, juhlallisin askelin.
Mutta kaivolle eivät tulleet ainoastaan nuoret tytöt, sinne saapui kaikenikäistä kansaa. Ja kun hän nyt näki, kuinka köyhiä ja onnettomia useimmat olivat, alkoi hän puhua heidän kanssaan tulevaisuudesta.
Hän lupasi heille, että paremmat ajat pian koittaisivat. Hän sanoi vanhalle Assuntalle, että tämä tästä lähtein saisi jokapäiväisen leipänsä tarvitsematta keltään ihmiseltä pyytää ainoatakaan armonpalaa. Ja kun Assunta sanoi, ettei hän ymmärtänyt, kuinka se voisi tapahtua, kysyi Gaetano häneltä melkein vihassa, eikö hän tiennyt, että nyt oli tullut aika, jolloin ei yksikään vanhus eikä yksikään lapsi jäisi hellyyttä ja suojaa vaille.
Hän viittasi vanhaan tuolintekijään, joka oli yhtä köyhä kuin Assunta ja senlisäksi hyvin sairas, ja hän kysyi Assuntalta, luuliko tämä, että enää voitiin kestää köyhäinhoidon ja sairashuoneitten puutetta. Eikö hän saattanut ymmärtää, ettei tällaista voinut jatkua? Eivätkö he jokainen kyenneet ymmärtämään, että tästä lähtien pidettäisiin huolta köyhistä ja sairaista?
Hän näki myös muutamia lapsia, joitten hän tiesi elävän pääasiallisesti joenäyräiltä ja tienvieriltä keräämistään krasseista ja suolaheinistä, ja hän lupasi, ettei tästä lähtien kenenkään tarvitsisi nähdä nälkää. Hän laski kätensä lasten pään päälle ja vannoi niin juhlallisesti, kuin olisi ollut Diamanten ruhtinas, ettei niiltä enää puuttuisi leipää.
He eivät tienneet mitään täällä Diamantessa, sanoi hän, he olivat ymmärtämättömiä, he eivät käsittäneet, että uusi, siunattu aika oli tullut, he luulivat, että vanha kurjuus saisi aina vain jatkua.
Sillä välin kun hän näin lohdutti köyhiä, oli yhä useampia kokoontunut hänen ympärilleen, ja hän hyppäsi äkkiä pystyyn, asettui kaivonkehälle ja alkoi puhua.
Kuinka he saattoivatkaan, sanoi hän, yksinkertaisuudessaan luulla, ettei mitään parempaa tulisi? Tyytyisivätkö ihmiset, jotka omistavat koko maan, siihen, että sallivat vanhusten nähdä nälkää ja antavat lapsista kasvaa heittiöitä ja pahantekijöitä?