Mutta vaikka hän olisi kultarahoilla peittänyt koko suuren basilikan mosaikilattian, eivät munkit olisi suostuneet myymään hänelle tätä kuvaa, joka oli heidän ainoa lohdutuksensa.
Mutta englantilainen nainen oli niin ylenmäärin kiintynyt kuvaan, ettei hän tuntenut iloa eikä rauhaa ilman sitä. Ja kun hän ei millään muulla tavalla voinut päämääräänsä saavuttaa, päätti hän varastaa kuvan. Hän ei ajatellut, minkä synnin hän tekisi; hän tunsi vain suuren pakon ja polttavan janon ja hän tahtoi kernaammin uskaltaa sielunsa autuuden, kuin kieltää sydämeltään sitä iloa, minkä tuon toivotun omistaminen tuottaisi. Ja päästäkseen tarkoituksensa perille, hän teetti ensiksikin kuvan, joka oli aivan samallainen kuin Aracoelin.
Aracoelin kuva on olivipuuta Getsemanen yrttitarhasta, mutta englantilaisnainen rohkeni jalavasta leikkauttaa kuvan, joka oli aivan sen kaltainen. Aracoelin kuva ei ole ihmiskäsin maalattu. Kun munkki, joka oli sen leikannut, oli ottanut esille pensselinsä ja värit, nukahti hän kesken työtänsä. Ja kun hän heräsi, oli kuva saanut värinsä. Se oli itse maalannut itsensä osoittaakseen, että Jumala sitä rakasti. Mutta englantilaisnainen uskalsi tavallisilla maalareilla maalauttaa jalavakuvansa sellaiseksi, että se oli aivan tuon pyhän kuvan kaltainen.
Väärennetylle kuvalle hän hankki kruunun ja kengät, mutta ne eivät olleet kultaa; ne olivat vain kullattua rautapeltiä. Hän tilasi koristuksia, osti sormuksia ja kaulanauhoja ja kellonvitjoja ja rannerenkaita ja jalokiviä — mutta kaikki oli vain messinkiä ja lasia — ja hän puki kuvan samallaiseksi kuin avunhakijat olivat pukeneet sen oikean ja alkuperäisen.
Kun kuva oli valmis, otti hän neulan ja piirsi kruunuun: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta." Hän näytti ikäänkuin pelkäävän, ettei itsekään osaisi eroittaa kuvaa kuvasta. Ja tuntui siltä kuin hän olisi tahtonut rauhoittaa omaatuntoaan. "Enhän ole tahtonut tehdä väärää Kristuksenkuvaa. Minähän olen kirjoittanut hänen kruunuunsa: 'Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta'."
Senjälkeen hän heitti ylleen suuren vaipan, kätki kuvan sinne ja nousi
Aracoeliin. Ja hän pyysi saada rukoilla Kristuksenkuvaa.
Kun hän nyt seisoi pyhäkössä ja kynttilät olivat sytytetyt ja rautaovi avattu ja hän näki kuvan, alkoi hän täristä ja vapista ja näytti olevan pyörtymäisillään. Munkki, joka häntä seurasi, kiiruhti silloin sakastiin hakemaan vettä ja hän jäi yksinään kappeliin. Ja kun munkki palasi, oli pyhänryöstö tehty. Nainen oli vaihtanut itselleen pyhän, ihmeitä tekevän kuvan ja pannut väärän ja voimattoman sen sijalle.
Munkki ei lainkaan huomannut vaihdosta. Hän sulki väärennetyn kuvan rautaoven ja kaksinkertaisten lukkojen taakse, ja englantilaisnainen kulki kotiansa mukanaan Aracoelin aarre. Hän asetti sen palatsiinsa marmorijalustalle ja oli onnellisempi kuin koskaan ennen.
Ylhäällä Aracoelissa, missä ei lainkaan tiedetty, miten paljon oli menetetty, rukoiltiin väärää Kristuksenkuvaa, samoinkuin oli rukoiltu oikeaa, ja kun joulu tuli, järjestettiin hänelle, kuten tavallista, kirkkoon mitä kaunein luola. Siellä hän makasi Marian sylissä kimallellen kuin jalokivi, ja hänen ympärilleen oli asetettu paimenia ja enkeleitä ja viisaat miehet. Ja koko sen ajan, kun luola oli paikoillaan, tuli Roomasta ja Campagnasta lapsia, ja Aracoelin basilikaan pystytettiin pieni saarnastuoli, ja he saarnasivat pienoisen Kristuslapsen suloisuudesta, herttaisuudesta, korkeudesta ja voimasta.
Mutta englantilaisnainen pelkäsi kovin jonkun huomaavan, että hän oli varastanut Aracoelin Kristuksenkuvan. Senvuoksi hän ei kellekään tunnustanut, että hänellä oli oikea kuva. "Se on jäljennös", sanoi hän, "se on tavattomasti todellisen kuvan kaltainen, mutta se on vain jäljennös."