Ja viides: "Ikuiseksi häpeäksi heitän hänelle tämän. Kuivukoon ja kuihtukoon hän kuin tuo oksa!"
"Kuivaa rehua kuivalle papille", sanoi kuudes.
Väki, joka tulee jäljestä, näkee mitä he tekevät ja kuulee mitä he sanovat. Ja he saavat nyt monta vastausta loputtomiin kyselyihinsä.
"Anna hänelle, mitä hänelle kuuluu! Hän tuotti kuivuuden päällemme", sanotaan joukosta.
Ja itsekukin pysähtyy, itsekukin sanoo sanansa ja heittää oksan kekoon ennen kuin jatkaa matkaansa.
Tienristeyksessä oli pian aika kasa tikkuja ja korsia: Brobyn papin häpeäkasa.
Se oli koko kansan kosto. Kukaan ei nostanut kättään pappia vastaan eikä sanonut hänelle pahaa sanaa. Epätoivoiset sydämet purkivat vain hiukan taakkaansa heittämällä kuivan oksan kekoon. He eivät kostaneet itse. He merkitsivät vain vikapään vanhurskauden Jumalan edessä.
"Jos me emme palvelleet sinua oikein, niin se on tuon miehen vika. Ole, Herra, laupias, ja anna hänen yksinään kärsiä! Me merkitsemme hänet häpeällä ja häväistyksellä. Me emme ole hänen kanssaan yhtä."
Hyvin pian tuli tavaksi, että jokainen, joka kulki pappilan ohitse, viskasi kuivan oksan häpeän kekoon. "Nähköön sen Jumala ja ihmiset!" ajatteli kukin kulkija. "Minäkin halveksin häntä, joka on vetänyt meidän päällemme Jumalan vihan."
Vanha saituri huomasi pian risukasan tienlaidassa. Hän antoi viedä sen pois — jotkut tiesivät, että hän lämmitti sillä keittiönsä uunia. Seuraavana päivänä oli samalle paikalle kertynyt uusi kasa, ja kun hän taas antoi viedä sen pois, nousi tilalle uusi.