Markkinakenttä tulee kuin autioksi: väki menee Lennart-kapteenin kanssa Helgesäteriin. Täytyyhän huoltaa, että hän pääsee kotiin. Kaikki välttämätön mikä piti ostaa saa jäädä sillensä; markkinatuomiset pienokaisille unohtuvat, virsikirjan kauppa jää iäksi kesken, silkkihuivi, joka välkkyi tytön silmissä, saa jäädä tiskille. Kaikkien täytyy mennä huoltamaan, että Lennart-kapteeni pääsee kotiin.
Kun saatto tulee Helgesäteriin, on talo hiljainen ja autio. Taas paukkuvat everstin nyrkit suljettuun oveen. Kaikki palvelijat ovat markkinoilla; kapteeninrouva yksin on kotona. Hän se nyt avaakin.
Ja hän kysyy kuten kerran ennenkin:
"Mitä te tahdotte?"
Johon eversti vastaa, kuten kerran ennenkin:
"Me tuomme tänne sinun miestäsi."
Rouva katsoo everstiä, joka seisoo siinä jäykkänä ja vahvana kuten aina. Rouva katsoo kantajia, jotka itkevät hänen takanaan, ja koko pitkää rahvasjoukkoa. Hän seisoo portailla ja katsoo satoihin itkeviin silmiin, jotka tuskaisesti tuijottavat häneen. Viimein hän katsoo mieheen, joka makaa suorana paareilla, ja hän painaa käden sydämelleen.
"Nuo ovat hänen kasvonsa", hän mutisee.
Muuta kysymättä hän kumartuu, vetää pois salvan, aukaisee ovet seppo selälleen ja menee sitten muiden edellä makuuhuoneeseen.
Everstiä ja kapteeninrouvaa autetaan aukaisemaan kahden maattavaa sänkyä ja pudistamaan patjaa, ja sitten sijoitetaan Lennart-kapteeni taas nukkumaan pehmeille untuville ja valkealle hurstille.