Se oli kirjallinen sopimus, piirretty verellä mustalle paperille.
Kavaljeerit olisivat sen kyllä tunteneet. Se tehtiin menneenä jouluyönä
Ekebyn pajassa.
Ja majurinrouva makasi nyt vuoteessa ja luki, että koska hän oli noita-akka ja oli passittanut kavaljeerien sieluja helvettiin, niin häneltä tuomittiin Ekeby pois. Ja muuta moista hullutusta hän sai lukea. Hän tarkasti päivämäärää ja allekirjoitukset ja näki seuraavan reunamuistutuksen Göstan nimen vieressä: "Koska majurinrouva on käyttänyt hyväkseen minun heikkouttani houkutellen minut pois kunniallisesta työstä ja pidättäen minut Ekebyn kavaljeerina, koska hän on tehnyt minusta Ebba Dohnan murhaajan, kielimällä hänelle, että minä olen virkaheitto pappi, niin minä kirjoitan alle."
Majurinrouva taittoi paperin hitaasti kokoon ja pani sen takaisin kuoreen. Sitten hän makasi hiljaa ja mietti, mitä oli tietää saanut. Hän tiesi katkeraksi tuskakseen, että sellaista kansa ajatteli hänestä. Velho ja noita-akka hän oli niiden kaikkien mielestä, joita hän oli palvellut, joille hän oli antanut työtä ja leipää. Se oli hänen palkkansa, sellainen hänen muistonsa oli oleva. He eivät voi uskoa parempaa avionrikkojasta.
Mutta mitä huoli hän niistä taitamattomista? Nehän olivat olleet niin loitolla hänestä. Mutta nämä köyhät kavaljeerit, jotka olivat eläneet hänen armostaan ja tunsivat hänet hyvin, hekin uskoivat niin tai olivat uskovinaan saadakseen tekosyyn, jotta voivat anastaa Ekebyn. Nopeasti kulkivat hänen ajatuksensa. Hurja viha ja kostonhimo leimusivat hänen kuumeenhehkuisissa aivoissaan. Hän käski Brobyn papin tyttären, joka hoiti häntä kreivitär Elisabetin kanssa, lähettää noutamaan Högforsin sahanhoitajaa ja inspehtoria. Hän tahtoi tehdä testamenttinsa.
Jälleen hän mietti, Hänen kulmansa rypistyivät, tuska väänsi kamalasti hänen kasvojensa piirteitä.
"Majurinrouva on hyvin sairas", sanoi kreivitär hiljaa.
"Niin olen, sairaampi kuin koskaan ennen."
Tuli hetken hiljaisuus, mutta sitten majurinrouva puhui kovalla, jäykällä äänellä:
"On ihmeellistä ajatella, että tekin, kreivitär, te, jota kaikki rakastavat, olette kuin olettekin avionrikkoja."
Nuori nainen hätkähti.