"Tukitko suusi!"
"Siksi, että sinä olit ollut niin uskollinen vaimo, Margareta Samzelius. Ja majuri otti ne seitsemän ruukkia ja antoi sinun hallita niitä, eikä ollut tietääkseen. Ja saatana on ollut koko pelin takana, mutta nyt tuleekin sinusta loppu."
Majurinrouva istuu paikalleen, hän on kalpea ja vapisee. Sitten hän vahvistaa matalalla, oudolla äänellä: "Niin, nyt tulee loppu minusta, ja se on sinun työtäsi, Kristian Bergh."
Sellaisen äänen kuullessaan vavahtaa Kristian-kapteeni, hänen kasvonsa vääristyvät, ja kauhun kyyneleet tulevat hänen silmiinsä.
"Minä olen humalassa", huutaa hän, "en tiedä, mitä sanon, minä en ole mitään sanonut. Hänen koiransa ja orjansa, minä olen ollut koira ja orja, enkä mitään muuta, jo neljäkymmentä vuotta. Hän on Margareta Celsing, jota olen palvellut koko ikäni. Minä en sano mitään pahaa hänestä. Sanoisinko mitä kauniista Margareta Celsingistä! Minä olen koira, joka vartioin hänen oveansa, orja, joka kannan hänen kuormaansa. Hän potkaiskoon minua, hän lyököön minua! Näettehän nyt, että minä vaikenen ja masennun. Minä olen rakastanut häntä neljäkymmentä vuotta. Miten voisin minä sanoa mitään pahaa hänestä?"
Ja merkillinen on näky, kun hän heittäytyy polvilleen ja pyytää anteeksi. Ja koska majurinrouva istuu pöydän toisella puolella, hän ryömii polvillaan pöydän ympäri, kunnes tulee hänen luokseen; silloin hän kumartuu maahan ja suutelee hänen hameensa lievettä, ja lattia kastuu hänen kyynelistään.
Mutta jotenkin lähellä majurinrouvaa istuu pieni, vahva mies. Hänellä on pörröinen tukka, pienet, viistot silmät ja ulkoneva leuka. Hän on kuin karhu. Harvasanainen mies hän on ja kulkee mieluimmin omia hiljaisia teitään antaen maailman mennä menoaan. Hän on majuri Samzelius.
Hän nousee kuullessaan Kristian-kapteenin syyttävät sanat, ja majurinrouva nousee ja kaikki viisikymmentä vierasta nousevat. Naiset itkevät pelosta, mitä nyt tuleman pitää, ja miehet seisovat hämillään, ja majurinrouvan jaloissa makaa Kristian-kapteeni suudellen hänen hameensa lievettä, kastellen lattiaa kyynelillään.
Majurin leveät, karvaiset kädet puristuvat hitaasti nyrkkiin, hänen kätensä kohoaa.
Mutta nainen puhuu ensin. Hänen äänessään on kumea sointi, jota siinä ei tavallisesti ollut.