"Sillä kuka tietää, kuinka tässä käy!" puhkeaa hän sanomaan ja pyyhkii silmiänsä, jotka aina olivat niin kerkeät kyyneltymään. "Me olemme velkaa ilkeälle ruukinpatruuna Sintramille, ja hän ottaa ehkä meiltä kaikki. Tosin on Ferdinand nyt kihloissa rikkaan Anna Stjärnhökin kanssa, mutta se Anna, se väsyy, se väsyy häneen. Ja mihin me sitten joudumme, me, joilla on kolme lehmää ja yhdeksän hevosta, ja nuo meidän iloiset nuoret neidit, jotka tahtovat lentää tanssiaisista tanssiaisiin; me, kuivine peltoinemme, jotka eivät mitään kasva, ja meidän kiltti Ferdinandimme, josta ei koskaan tule oikeata miestä! Mikä perii koko tämän siunatun talon, jossa viihtyy kaikki muu mutta ei työ?"
Mutta päivällisen aika läheni ja talonväki kokoontui. Kiltti Ferdinand, talon lauhkea poika, ja iloiset tyttäret tulivat kotiin ja toivat lainaamansa piparjuuret. Kapteeni tuli järveltä päin, avantokylvyn ja metsänjuoksun vahvistamana. Hän paiskasi ikkunan auki saadakseen raitista ilmaa ja pudisti Göstan kättä miehen voimalla. Ja kapteeninrouva tuli, kahisten silkissä, ja leveät pitsit ulottuivat aina hänen valkoisten kättensä sormille, joita Gösta sai suudella.
Kaikki tervehtivät iloiten Göstaa, leikkipuhe lensi seuraan, iloisesti he kyselivät häneltä:
"Kuinka te voitte siellä Ekebyssä, kuinka voitte siellä luvatussa maassa?"
"Maito ja hunaja siellä vuotavat", hän vastasi silloin. "Me tyhjennämme vuoret raudasta ja täytämme kellarit viinillä. Pelto kantaa kultaa, jolla me silaamme elämän kurjuudet, ja metsä hakataan kumoon ja rakennetaan siitä keiliratoja ja huvihuoneita."
Mutta kapteeninrouva huokasi ja hymyili vastauksen kuullessaan ja hänen huuliltansa tunkihe yksi ainoa sana:
"Runoilija!"
"Monta syntiä on minun tunnollani", vastasi Gösta, "mutta koskaan en ole kirjoittanut runon pätkää."
"Sinä olet sittenkin runoilija, Gösta, sen lisänimen saat pitää. Sinä olet elänyt useampia runoja kuin meidän runoilijamme ovat kirjoittaneet."
Sitten puhui kapteeninrouva, lempeästi kuin äiti, Göstan turhaan kulutetusta elämästä. "Minä tahdon elää nähdäkseni sinusta tulevan miehen", sanoi hän. Ja Göstasta tuntui suloiselta, että häntä kiihoitti eloon tuo hellä nainen, joka oli niin uskollinen ystävä ja jonka voimakas, haaveileva sydän hehkui suurten tekojen rakkautta.