Kun kadotettu putosi, laskeutui enkeli monta syltä alaspäin, ja näytti siltä, ett'ei hän enää jaksaisi nostaa siipiään.
Hän katseli syvän surun valtaamana vanhaa vaimoa, hänen käsivartensa irtautuivat vaimon vyötäiseltä ja enkeli antoi hänen pudota, niinkuin olisi hän ollut liika raskas taakka hänelle senjälkeen kuin oli jäänyt yksin.
Sitten lensi hän yhdellä ainoalla siiven lyönnillä ylös paratiisiin.
Mutta Pyhä Pietari makasi pitkän aikaa samalla paikalla ja nyyhkytti ja Herra seisoi hiljaa hänen vieressään.
"Pyhä Pietari", sanoi Herra viimein, "en olisi uskonut, että sinä noin itkisit paratiisiin tultuasi."
Silloin kohotti Herran vanha palvelija päänsä ja vastasi: "Mikä paratiisi tämä on, jonne minä kuulen rakkaimpieni voivotukset ja näen kanssaihmisteni kärsimykset!"
Mutta Herran kasvot pimitti syvin suru. "En tahtoisi mitään sen mieluummin kuin varustaa teille kaikille paratiisin, jossa olisi vaan valoisaa onnea." sanoi hän. "Etkö ymmärrä, että sen vuoksi minä astuin alas ihmisten luo ja opetin heitä rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään? Sillä niin kauvan kun he eivät sitä tee, ei ole missään rauhan paikkaa taivaassa eikä maan päälle, jossa ei tuska tai suru heitä saavuttaisi."
End of Project Gutenberg's Herraskartano ja legendoja, by Selma Lagerlöf