Silloin joku ruotsalainen laivamies meni kokkaan ja luki ääneen isämeidän. Sen jälkeen hän alkoi veisata virttä.
Kesken hänen veisuutaan aurinko laski, ja viriävä iltatuuli kuljetti laivan pois kuolleiden keskeltä.
HELLGUMIN KIRJE
Vanha vaimo astuu ulos metsämökkinsä ovesta. Vaikka on arkipäivä, on hän parhaassa puvussaan aivan kuin kirkkoon mennessä. Hän ottaa avaimen lukosta ja pistää sen tavalliseen paikkaansa kuistinportaan alle.
Pari askelta käytyään eukko kääntyy taaksepäin katsomaan lumiharteisten kuusien keskellä könöttävää harmaata pikku mökkiään.
Hän katselee pikku pirttiään hellin silmin. "Monta onnellista päivää olen täällä elänyt", hän lausuu juhlallisesti itsekseen. "Niin, niin, Herra antoi, Herra otti."
Sitten hän lähtee astelemaan metsäpolkua. Hän on jo vanha ja raihnas, mutta kävelee vielä suorana, pää pystyssä, vaikka ikä kuinka koettaisi niskaa nujertaa.
Hänellä on kauniit kasvot ja hienohapsinen, valkoinen tukka. Hän on niin lempeän näköinen, että ihan ihmetyttää kuulla hänen puhuvan karhealla äänellä, juhlallisesti ja verkalleen kuin vanha profeetta.
Hänellä on pitkä matka, sillä hän on menossa hellgumilaisten kokoukseen
Ingmarilaan. Vanha Eeva Gunnarintytär on näet kaikkein hartaimpia
Hellgumin opin kannattajia.
Oi niitä ihania innostuksen aikoja, ajattelee hän siinä polkua astuessaan, kun enemmän kuin puolet pitäjää tunnusti Hellgumin oppia. Kuka silloin olisi aavistanut niin monen meistä luopuvan, että tuskin viiden vuoden päästä meitä on jäljellä vain parikymmentä henkeä, lapsia lukuunottamatta.