"Ensi aluksi", ukko jatkaa, "kyhäsin itselleni kuorimattomista hirsistä pirtin, joka ei ollut juuri sysisaunaa parempi. Katon peittona oli vain kovaksi tallattu multa, enkä sitä mitenkään saanut niin tiiviiksi, ettei sadevesi olisi valunut sisään. Hankalaa oli olo vallankin öisin. Ja lehmän ja hevosen tila oli yhtä huono. Koko ensi talvi niitä oli pidettävä maakuopassa, joka oli pimeä kuin kellari."
"Isä", kysyy poika, "kuinka te sitten olette niin kiintynyt mokomaan karuun maahan?"
"Mutta ajattele sitten sitä iloa myös", isä vastaa, "kun sain rakentaa elukoille suuret navetat ja kun karja vuosi vuodelta lisääntyi, niin että ulkohuoneita oli alati laajennettava. Jollen nyt olisi päättänyt myydä tilaa, olisi navettaan ollut pantava uusi katto. Se työ olisi soveltunut parhaiten juuri tähän aikaan, heti touoilta päästyä."
"Isä", varoittaa poika taas, "te pääsette touolle siihen maahan, missä muutamat siemenet lankesivat orjantappuroihin ja muutamat kivistöön ja muutamat tien oheen ja muutamat hyvään maahan."
"Ja vanhan asuintupamme", jatkaa isä, "sen jonka ensi pirttini sijalle rakensin, olin juuri tänä vuonna aikonut purkaa rakentaakseni sijaan kaksikerroksisen. Mitä nyt tehdään niillä hirsillä, jotka talvikelillä jo pihalle vedätimme? Se oli raskasta työtä sekin. Hevoset siinä rääkkääntyivät, ja me myös."
Poikaa rupeaa huolettamaan. Tuntuu siltä kuin isä luisuisi hänestä erilleen. Hän pelkää, ettei vanhus ole oikealla mielellä menossa uhraamaan omaisuuttaan Herralle.
"Mutta kuitenkin", poika lausuu, "mitä ne uudet asuinhuoneet ja navetat ovat verrattuina puhtaaseen elämään uskonveljien seurassa?"
"Halleluja", vastaa isä, "tiedän, että meille on ihana osa annettu. Ja nythän minä olenkin menossa myymään tilaani sahayhtiölle. Ensi kerralla tätä tietä käydessäni kaikki on mennyttä, silloin minulla ei ole mitään."
Poika ei vastaa, hän on tyytyväinen kuullessaan, että isä vielä pysyy päätöksessään. Vähän matkaa kuljettuaan he näkevät pienellä kummulla tienvarressa hyvin somapaikkaisen talon. Valkoiseksi maalatussa asuinrakennuksessa on lasiseinäinen kuisti ja parveke, ja talon ympärillä kasvaa korkeita balsamihaapoja, joiden kauniita vaaleanharmaita runkoja kevätmahlat näyttävät paisuttavan.
"Kas tuollainen se minunkin olisi pitänyt olla", sanoo talonpoika. "Juuri tuommoinen kuisti ja parveke sen yläpuolella ja hyvin paljon veistokirjailuja. Ja sitten ikkunain alla samanlainen vihreä, tasainen nurmikko. Eikös olisi sinustakin, Gabriel, ollut kaunista?"