"Minustako riidellään; vaikka minut Jumalan avulla uudelleen löydettiin", helähti kirkon ääni iloisen luottavasti. "Se tapahtui silloin, kun keisarinna Helena, hurskas kristitty ja pyhimys, unessa sai Jumalan käskyn mennä pyhään maahan, rakentamaan pyhäkköjä sen muistettaville paikoille.
"Niin, muistan vielä sen ajan, kun keisarinna tuli Jerusalemiin. Muistan hänen hurskaat ja oppineet seuralaisensa. Muistan kuinka hän alussa turhaan etsi pyhän haudan oikeata paikkaa.
"Mutta siihen aikaan oli melkein kaupungin keskellä Venuksen temppeli, ja keisarinna sai kuulla, että Hadrianus oli sen rakennuttanut eräälle kristittyjen pyhälle paikalle. Hän purkautti temppelin, ja silloin huomattiin sen sijainneen Golgatalla. Temppelin perustusten alla olivat aivan ehjinä jälkimaailmalle säilyneet sekä pyhä hauta että Golgatan kalliohuippu, jossa oli Melkisedekin hauta ja jonka halkeamasta yhä vielä väitettiin kihoavan verta. Voitelukivikin löytyi ja — — —"
Tällä kertaa moskeija keskeytti rähähtämällä pitkään pilkkanauruun.
"Mutta kuule nyt viimeinen ja tärkein todistus", jatkoi kirkko hämmennyksiin joutumatta. "Keisarinnan hartain toivo oli löytää pyhä risti, mutta se oli ihan kadoksissa. Kun jo pitkän aikaa oli turhaan etsitty, saapui keisarinnan eteen vanha mies, joka kertoi ristin olevan syvällä maan sisässä. Hän näytti miltä kohdalta sitä oli haettava. Kaivettiin hyvin syvälle, sillä sotamiehet olivat heittäneet ristin vallihautaan, joka oli luotu reunojaan myöten täyteen maata ja kiviä. Muistan vielä, kuinka hurskas keisarinna istui vallihaudan partaalla kehoittelemassa työmiehiä. Muistan myöskin sen päivän, jolloin pyhä risti löytyi vanhan kaivannon pohjalta."
Kirkko sai puhua ihan yksin. Se ei ollut kuulevinaan moskeijan puolipilkallisia huudahteluja eikä sen epäuskoista naurun hekotusta.
"Minä muistan vielä, kuinka paljon ihmeitä ristin löydyttyä tapahtui. Tokko edes sinäkään voinet niitä kieltää! Kuulithan sinäkin niiden sairasten riemuhuutoja, jotka tuon pyhän jäännöksen ääressä paranivat. Muistathan, miten monia pyhiinvaellusmatkueita tänne virtaili kaikista maista. Sinä muistat kyllä ne hurskaat miehet, jotka asettuivat asumaan Palestiinan kallioluoliin, ja ne kirkot ja luostarit, joita maa ihan kuin työntämällä työnsi ilmoille.
"Tai oletko, kallio, unohtanut, millä ihanilla temppeleillä
Konstantinus ja hänen äitinsä kaunistivat pyhän haudan ympäristöä?
Sille paikalle, mistä risti oli löydetty, rakennettiin basilika ja
aivan pyhän haudan kohdalle kaunis pyörökirkko.
"Totta kai sinä, kallio, muistat ne kreikkalaiset mestarit, jotka rakensivat nämä temppelit komeiksi kuin keisarin linnan salit. Ja muistat, kuinka karavaaneja saapui vuorien takaa, kuormanaan kalliita rakennuskiviä ja kultaa kirkon koristuksiksi. Ja basilikassa oli porfyyripilarit, joiden kapiteelit olivat hopeasta. Sinä muistat kyllä hautakirkon mosaiikkikaaret, sen kapeat ikkunat, joiden alabasterilevyihin ja värilliseen lasiin valo taittui säkenöiden aivan kuin jalokiven särmistä. Muistat sen parvien leikkauksilla koristellut kaiteet, sen kahdet pilaririvit ja vankan kupukaton, joka kuitenkin näytti keveästi leijailevan rakennuksen päällä. Ja sinä muistat kallioon hakatun pyhän haudan, joka ihan koristeettomana sentään oli kaiken tämän loiston keskustana.
"Entäpä sitten näiden rakennusten valmistuttua! Muistathan, että kaikki itämaiden kristityt pitivät Jerusalemia pyhänä paikkana ja että se nyt veti luoksensa muitakin kuin pian poislähteviä pyhiinvaeltajia. Etkö muista, kuinka piispoja pappisseuroineen tuli tänne, kuinka he rakensivat palatseja ja kirkkoja hautakirkon ympäristöön? Armenialaisten patriarkka asetti tänne istuimensa, ja samoin kreikkalaisten ja assyrialaisten. Vai etkö sinäkin nähnyt? Etkö nähnyt, kuinka kopteja tuli tänne vanhasta Egyptistä ja samoin abessinialaisia Sisä-Afrikasta? Näit Jerusalemin aivan uudestaan rakennettuna, täynnä kirkkoja ja luostareita, vierasmajoja ja hurskaita laitoksia. Tiedät, ettei sen loisto ollut koskaan silloisen vertainen.