Sillä tavalla hän ahdisti heitä, kunnes he saapuivat Siionin kukkuloille. Nähdessään Siionin portin hän tahtomalla tahtoi, että hänet kannettaisiin sen kautta. Hän nousi istualleen, toivoen muurin takana löytävänsä Jumalan kauniin kaupungin, jota hän niin hartaasti oli ikävöinyt.
Mutta portin ulkopuolella ei näkynyt muuta kuin keltaiseksi paahtunut kivikkokangas ja siellä täällä likatunkioita.
Portin pielessä istui muutamia köyhiä niskat kumarassa. Nämä konttasivat lähemmäksi ja ojensivat heitä kohti rujot kätensä, joiden sormet tauti oli runnellut. He huusivat melkein koiran tapaan äristen. Heidän kasvonsa olivat osaksi rikkisyöpyneet; millä ei ollut nenää, millä taas ei poskia.
Birger rupesi huutamaan kauhusta. Hänen voimansa olivat niin vähissä, että hän purskahti itkuun ja valitti, että hänet oli kannettu helvetin esikartanoon.
"Eivät ne ole muuta kuin spitaalisia", sanoi Halvor, "tiedäthän sinä
Birger toki, että niitä on tässä maassa."
Miehet kantoivat hänet kuitenkin kiireesti edemmäs kukkulalle, jott'eivät nuo onnettomat raukat siellä portilla häntä kauemmin kiusaisi.
Siellä Halvor taas laski paarit maahan, meni sairaan luokse ja nosti hänen päätään patjalta. "Koeta nyt katsella vähäisen, Birger. Tästä näet Kuolleelle merelle ja Moabin vuoristoon saakka." Birger avasi vielä kerran väsyneet silmänsä. Hän näki Jerusalemin itäpuolella niin kauas kuin silmä kantoi jylhiä, asumattomia vuoristoja. Hyvin hyvin etäältä heijasti kirkas vedenpinta, ja sen takana sinersi vuoria, jotka hohtivat kirkkaina kuin kulta.
Se näky oli niin kaunista, kevyttä ja kuultavan heleätä, ettei olisi uskonut sitä maalliseksi.
Birger kohousi riemastuneena paareiltaan, ikään kuin rientääkseen tuota etäistä näkyä kohden. Hän kävi muutamia askeleita, mutta hervahti sitten uupuneena maahan.
Miehet luulivat ensin Birgerin kuolleen, mutta hän virkosi vielä ja eli sen jälkeen kaksi päivää. Kuolinhetkeensä asti hän vielä houreissaan puheli oikeasta Jerusalemista. Hän vaikeroi sitä, että se siirtymistään siirtyi yhä kauemmaksi, kuta enemmän hän sitä tavoitteli, niin ettei hän eikä kukaan toisistakaan koskaan voinut päästä sinne sisälle.