AAMURUSKON SIIVILLÄ
Samana päivänä, jona Gunhild kuoli auringonpistoon, oli Gertrud lähtenyt läntiseen esikaupunkiin ja käveli siellä leveätä katua pitkin. Hän oli ostamassa nappeja ja ompelutyöhönsä tarvittavia nauhoja, mutta oli vielä outo sielläpäin, niin että sai kauan kulkea, ennen kuin löysi, mitä oli etsimässä. Eikä hän erityisesti kiirehtinytkään, sillä hänestä oli hauskaa saada kuljeksia ulkoilmassa. Gertrud oli vasta hiukkasen katsellut Jerusalemia. Hän oli ottanut kotoa mukaansa niin vähän vaatteita, että enimmän aikaa hänen täytyi istua ompelemassa itselleen jotakin yllepantavaa.
Niinkuin aina muulloinkin Gertrud nytkin kulki katua pitkin onnellinen hymy huulillaan. Hän kyllä tunsi tuon hirvittävän kuumuuden ja pistelevän auringonhelteen, mutta häntä se ei vaivannut niinkuin muita ihmisiä. Joka askelellaan hän ajatteli, että kenties Jeesuskin oli kulkenut tätä samaa maata, jota hän nyt vaelsi. Hän oli varma siitä, että Jeesus oli katsellut noita kukkuloita, jotka päivänsumussa kuultivat kadun toisesta päästä. Pöly ja helle oli rasittanut häntä niinkuin nyt Gertrudiakin. Tätä ajatellessaan hän tunsi Jeesuksen olevan niin lähellä, että hänen mielensä aivan kumpuili valtavaa iloa.
Se Gertrudin oli tehnytkin sanomattoman onnelliseksi hänen Palestiinaan saavuttuaan, että hän oli päässyt Jeesusta paljon lähemmäs kuin ennen. Gertrudin mieleen ei täällä koskaan muistunut, että siitä oli jo pari tuhatta vuotta, kun Jeesus vaelsi täällä opetuslastensa kanssa, vaan hänen olikin mieluisinta kuvitella Jeesuksen eläneen siellä ihan äskettäin. Hänen askeltensa jäljet tuntuivat näkyvän vielä maassa ja hänen äänensä vielä helähtävän Jerusalemin kaduilla.
Juuri kun Gertrud laskeutui jyrkkää mäkeä Jaffan portille päin, tallusti pari sataa Venäjältä tullutta pyhiinvaeltajaa katua ylämäkeen. He olivat monta tuntia kuljeksineet katsomassa pyhiä paikkoja Jerusalemin ympäristössä ja olivat nyt niin väsyksissä kävelystä päivän helteessä, että tuskin näyttivät jaksavan nousta mäen päällä oleviin vierasmajoihin.
Gertrud pysähtyi heidän ohikulkiessaan katselemaan tuota talonpoikaisjoukkiota. Hänestä he olivat ihmeen samannäköisiä kuin hänen kotipitäjäläisensä; niilläkin oli tuollaiset sarkatakit ja kirjaillut mekot. Lieneeköhän sieltä koko pitäjän väki yht'aikaa lähtenyt Palestiinaan pyhiinvaeltamaan, hän ajatteli katsellessaan heitä. Tuo mies, jolla on silmälasit nenällä, on varmaan koulumestari, ja tuo ryhmysauvainen äijä on suuren talon isäntä ja koko pitäjän valtias. Ja tuo suoraryhtinen mies on vanha soturi, ja tuossa kulkee kapeahartiainen pitäjänräätäli, jonka pitkät kädet ilmaa viippovat.
Hän seisoi siinä hyvillä mielin ja laati tapansa mukaan pikku tarinoita näkemistään. Tuo vanha eukko, jolla on silkkiliina päässään, on rikas, hän ajatteli, mutta ei ole päässyt lähtemään tänne ennen kuin nyt vanhoilla päivillään, sillä hän on ensin tahtonut toimittaa poikansa ja tyttärensä naimisiin ja kasvattaa lastenlapsensa aikaihmisiksi. Ja tuo hänen rinnallaan kulkeva eukko, jolla on pieni mytty kädessään, on hyvin köyhä. Hän on niitä, joiden on täytynyt koko ikänsä uurastaa säästääkseen rahoja Jerusalemin matkaa varten.
Noihin pyhiinvaeltajiin ei voinut olla mieltymättä, kun näki heidän tulevan vastaansa pölyisinä ja kuumuudesta hohtaen, mutta iloisina ja hyvällä tuulella, eikä yhdenkään kasvoissa nähnyt tyytymättömyyttä. Kuinka hurskaita ja kärsivällisiä he lienevätkään, Gertrud ajatteli, ja kuinka syvästi he rakastanevatkaan Jeesusta, kun he noin ilomielin vaeltavat hänen maatansa, ikään kuin eivät rasituksia muistaisikaan.
Jälkijoukkona tuli muutamia, jotka olivat niin upouuvuksissa, että vain vaivoin jaksoivat käydä laahustaa. Liikuttavaa oli nähdä, kuinka heidän ystävänsä ja sukulaisensa kääntyivät kädestä pitäen auttamaan heitä mäkeä ylös. Mutta kaikkein kurjimman näköiset saivat kulkea yksin. He olivat kaiketi niin perin voimattomia, ettei kukaan tuntenut jaksavansa auttaa heitä.
Vihoviimeisenä tuli ehkä seitsentoistavuotias tyttö. Hän oli toisten joukossa melkein ainoa alaikäinen, muut olivat enimmäkseen vanhoja tai parhaassa iässään. Hänet nähdessään Gertrud päätteli itsekseen, että tyttö oli joutunut syvään onnettomuuteen, joka oli tehnyt kotona elämisen hänelle mahdottomaksi. Kenties hänkin oli nähnyt metsässä Jeesuksen tulevan vastaansa ja saanut häneltä neuvon lähteä Palestiinaan.