Ja Boo sanoi: "Mutta niinkuin lasten on hyvä leikkiä olevansa aikaihmisiä, kenties myöskin aikaihmisten on hyvä joskus muuttua lapsiksi. Kun näen noiden aikuisten, jotka ovat tottuneet tähän vuodenaikaan raatamaan suurilla saloilla tukinhakkuussa ja halonvedossa, tuossa nyt tekevän sellaista lastentyötä kuin poimivan kukkia, niin minä ajattelen, että tällä tavalla me pian tottelemme Jeesusta, käännymme ja tulemme lasten kaltaisiksi."
Boo näki, että Gertrudin silmät välähtivät loistaviksi. Nyt Gertrud ymmärsi hänen aikeensa ja ihastui kovin tuohon ajatukseen. "Minun mielestäni me kaikki olemme muuttuneet lasten kaltaisiksi siitä asti, kun tänne tulimme", hän sanoi.
"Niin", sanoi Boo, "ainakin siinä me olemme olleet lapsia, että meille on täytynyt opettaa kaikenlaista uutta. Meitä on totutettu käyttämään haarukkaa ja lusikkaa ja pitämään monesta ruokalajista, jota emme ikinä ole maistaneet. Ja olihan sekin lapsimaista, kun meillä ensi alussa täytyi ulos mennessä olla oppaat mukana, jott'emme eksyisi, ja kun meitä varoitettiin välttämään vaarallisia ihmisiä ja menemästä sellaisiin paikkoihin, joissa ei ollut lupa käydä."
"Mutta me, jotka tulimme Ruotsista, me vasta olimme oikein pikkulapsia, meitä kun piti ensinnä opettaa puhumaankin", sanoi Gertrud. "Meidän täytyi kysellä pöydistä ja tuoleista, vuoteista ja kaapista, mikä niiden nimi on. Ja kai meidät vielä istutetaan uudestaan koulunpenkille, oppiaksemme lukemaan tätä uutta kieltä."
He innostuivat nyt kumpikin hakemaan kaikkia mahdollisia vertauskohtia. "Täällä on pitänyt oppia tuntemaan maan kasvit ja puut, ihan samalla lailla kuin äiti niitä neuvoi pienenä ollessani", sanoi Boo, "on pitänyt oppia erottamaan persikat aprikooseista ja nystyrärunkoinen viikunapuu käppyräisestä öljypuusta. Minun on täytynyt oppia tuntemaan turkkilainen lyhyestä röijystään ja beduiini juovikkaasta vaipastaan, dervishi huopamyssystään ja juutalainen siitä, että hänellä on pienet kiharat korvan juuressa."
"Niin", sanoi Gertrud, "ihan samalla lailla kuin meitä lapsina opetettiin erottamaan Flodan ja Gagnevin talonpojat takkien ja hattujen eri kuosista."
"Mutta enemmän lapsenmoista lienee se, että me olemme tykkänään toisten holhottavina", sanoi Boo, "ja ettei meillä ole ensinkään omaa rahaa, vaan pitää pyytää joka penni muilta. Joka kerta kun hedelmäkauppias tyrkyttää minulle appelsiinia tai viinirypälettä, muistuu mieleeni, miltä lapsena tuntui markkinoilla mennä makeiskojun ohi, kun ei ollut penninpyöreätä taskussa."
"Siltä minustakin tuntuu, että me olemme aivan toiseksi muuttuneet", Gertrud sanoi. "Jos me nyt tulisimme takaisin Ruotsiin, niin tuskinpa meitä enää kotona tunnettaisiin."
"Eihän sitä voi selittää muuten, kuin että me olemme uudestaan lapsia, kun meidät pannaan kuokkimaan perunamaata, joka ei ole ladon permantoa isompi", innostui Boo sanomaan, "ja kun me sitten kynnämme sitä puunhaarukasta tehdyllä auralla, ja kun hevosena on tuommoinen pikkuinen aasi, ja kun ei ole edes kunnollista peltoviljelystä, ei muuta kuin hiukkasen viinitarhassa nypästelyä."
Boo sulki silmänsä voidakseen paremmin ajatella. Samassa Gertrud huomasi, että hän muuttui ihmeen samannäköiseksi kuin Ingmar Ingmarinpoika, pelkkää älykkyyttä jok'ikinen kasvojenpiirre.