Boo säpsähti tämän kuullessaan ja katsoi kysyvin silmin Betsyyn. Tyttö kohautti hiukan hartioitaan ja pudisti päätään, ikään kuin sanoakseen: Ei se ole muuta kuin kuumeisen houretta.
Mutta kun Boo yhä näytti halukkaalta kuulemaan enemmän, koetti Betsy saada Gertrudia selittämään, mitä hän tarkoitti. "Tokkopa koko Jerusalemissa nyt missään lienee oikein hyvää vettä", hän sanoi.
"Mihin kummalle sinun muistisi on joutunut", sanoi Gertrud, "vai etkö sinä ollutkaan mukana, kun me eräänä päivänä kävimme katsomassa entistä juutalaisten temppelinpaikkaa?"
"Olinhan minä mukana."
"Se ei ollut Omarin moskeijassa", sanoi Gertrud muistellen, "ei siinä kauniissa moskeijassa temppelialueen keskellä, vaan ihan sen perällä, vanhan ruman moskeijan sisässä. Etkö muista, että siellä oli kaivo?"
"Sen kyllä muistan", Betsy sanoi, "mutta en ymmärrä, mistä sinä siihen uskoon olet tullut, että sen kaivon vesi muka on parempaa kuin muualla koko kaupungissa."
"Täytyykö minun tosiaan puhua näin pitkältä, vaikka on niin kirvelevä jano", Gertrud vaikeroi. "Olisit voinut samalla kertaa kuunnella miss Youngin kertomusta kaivosta."
Puhuminen vaivasikin häntä todella äärettömästi, kun huulet olivat ihan kuivat ja kurkku polttavan kuuma, mutta ennen kuin Betsy ennätti vastatakaan, kertoi hän jo kuitenkin innokkaasti, mitä tiesi kaivosta.
"Tuo kaivo on ainoa Jerusalemissa, jossa aina on hyvää vettä", hän sanoi. "Ja syynä siihen on se, että sen lähteet ovat paratiisissa."
"Olisipa hauska tietää, kuka teistä oikein on käynyt sitä tutkimassa", sanoi Betsy hiukan hymyillen.