"Hävitin minä", sanoi Gertrud, "se pitäjä oli oikein kaunis, mutta tänään luettiin koulussa Jerusalemista, ja nyt minä särjin pitäjäni ja rupesin rakentamaan Jerusalemia."
Pappi katsella tuijotti lasta. Hän paineli käsin otsaansa saadakseen ajatuksensa selville. "Varmaan nyt joku sinua suurempi puhuu sinun suusi kautta", hän sanoi.
Tytön sanat olivat hänestä niin ihmeelliset, että hän yhä uudelleen toisteli niitä itsekseen. Samalla hänen ajatuksensa alkoivat kiertää tavallista uraansa ja hän ihmetteli taas Jumalan kaitselmusta ja niitä keinoja, joilla hän tahtonsa toteuttaa.
Hän astui uudelleen koulumestarin luokse ja sanoi tavallisella ystävällisellä äänellään ja omituisen kirkkain silmin:
"En ole enää teihin pahastunut, Storm. Te teette vain mitä teidän täytyy. Minä olen koko elämäni ajan paljon mietiskellyt Jumalan kaitselmusta, vaikka en olekaan päässyt siitä selville. Enkä minä käsitä tätäkään, mutta sen ymmärrän, että te teette sitä mitä suurempanne teillä teettää."
HE NÄKIVÄT TAIVAAN AVOINNA
Sinä keväänä, jolloin rukoushuone rakennettiin, tuli kevät hyvin äkillisesti ja Dal-joessa nousi suuri tulva. Ihmeellisen viljalti sinä keväänä vettä tulikin. Sitä satoi taivaasta, sitä virtasi vuorilta, sitä kihosi maasta; jokainen rattaanraide ja pellonvako oli sitä tulvillaan. Ja kaikilta tahoilta se pyrki jokeen, joka paisumistaan paisui ja yhä rajummin pyörtein kulki eteenpäin. Se ei ollut nyt musta ja sileäpintainen, niinkuin muulloin, vaan keltaisenharmaana savensekaisesta vedestä, jota siihen kaikkialta virtasi, se vyöryi ja rynnisti, vieden muassaan tukkipuita ja jäälohkareita. Se oli oudon ja pelottavan näköinen.
Alussa eivät aikaihmiset tulvasta paljon välittäneet. Mutta lapset juoksivat jokaisena joutohetkenään rantaan katselemaan rajua virtaa ja kaikkea, mitä sen mukana meni.
Kohtapuoleen tulvavesi toi muutakin kuin tukkeja ja jääsohjoa. Siinä ajelehti pesulaitureita ja uimahuoneita. Ja ennen pitkää siinä jo kellui veneitä ja hajalle menneiden lauttasiltojen jätteitä.
"Kyllä se pian vie tämän meidän sillan, ihan varmasti se sen vie", sanoivat lapset. Heitä hieman pelotti, mutta paljon enemmän sentään halutti nähdä sellaista ihmettä.