Sen sanottuaan kirkkoherra istui hetken ääneti tuijottaen eteensä, ja hänen silmänsä loistivat lasien takaa kirkkaammin kuin muulloin.
"Oletteko te, Storm tai Stiina emäntä, jompikumpi kuulleet, minkä ihmeen Suur-Ingmar näki nuorena ollessaan?" sanoi kirkkoherra. — Koulumestari vastasi, että hänestä oli paljonkin kuultu. — "Niin kyllä, mutta tämä on kaikkein ihmeellisintä. Minä en ole kuullut sitä ennen kuin tänään Ingmarilassa."
"Suur-Ingmarin maalla on muuan torppari, jonka kanssa hän oli hyvä ystävä", jatkoi kirkkoherra. — "Kyllä minä hänet tunnen", sanoi koulumestari. — "Hänenkin nimensä on Ingmar, vaikka kansa erotukseksi sanoo häntä Vahvaksi Ingmariksi." — "Sama mies", sanoi kirkkoherra, "isä oli talonväen kunniaksi antanut hänelle nimen Ingmar.
"Sattui sitten kerran Suur-Ingmarin nuorena ollessa muuan valoisa kesäinen lauantai-ilta, ja nämä ystävykset, Ingmar ja Vahva-Ingmar olivat jo lopettaneet viikon työnsä. He panivat silloin päällensä pyhäpuvut ja lähtivät huvikseen kävelemään tänne kirkolle."
Kirkkoherra pysähtyi miettimään itsekseen. "Arvatenkin se on ollut oikein kaunis ilta", jatkoi hän mielikuvansa vallassa, "aivan selkeä ja tyyni, sellainen, jolloin maan ja taivaan värit vaihtuvat, niin että vaalea taivas vivahtaa vihreältä ja maata verhoaa hieno utu, jossa kaikki menettää muotonsa ja värehtii sinervässä valossa.
"Mutta tultuaan tänne kirkonkylän sillalle tuntui Suur-Ingmarista ja Vahva-Ingmarista kuin joku olisi käskenyt heitä katsomaan ylöspäin. He katsoivat ja näkivät taivaan avoinna yllänsä. Koko taivaankansi oli työnnetty sivulle kuin esirippu, ja Ingmarit seisoivat sillalla käsi kädessä ja katselivat taivaan ihanuutta.
"Oletteko koskaan kuulleet mitään sellaista, Stiina emäntä ja Storm?" kysyi kirkkoherra. "Nämä kaksi ystävystä, Suur-Ingmar ja Vahva-Ingmar seisoivat sillalla ja näkivät taivaan avoinna.
"Oikeastaan he eivät koskaan ole kenellekään kertoneet mitä he näkivät, mutta lapsilleen ja läheisille omaisilleen he kuitenkin ovat sanoneet sen verran, että he kerran seisoivat siellä sillalla ja että he silloin näkivät taivaan avoinna. Vieraille he eivät ole koskaan siitä maininneet, vaan ovat pitäneet sitä suurimpana aarteenaan ja armolahjanaan, että heille kerran on näytetty taivaan ihanuus."
Kirkkoherra katseli taaskin hetkisen eteensä maahan ja häneltä pääsi huokaus. "Minä en koskaan ennen ole sellaista kuullut", hän sanoi. Ja hän jatkoi liikutuksesta värisevin äänin: "Olisin minäkin halunnut seisoa heidän kanssaan siinä sillalla ja katsoa avoimeen taivaaseen.
"Kun Ingmar tänään kannettiin kotiinsa", sanoi kirkkoherra, "käski hän heti hakea Vahvan-Ingmarin, ja heti paikalla pantiin mies häntä noutamaan, ja samalla laitettiin sana tohtorille ja minulle. Mutta Vahva-Ingmar oli aamulla lähtenyt koko päiväksi salolle halonhakkuuseen, ja sieltä ei häntä ollut helppo löytää. Viestejä, lähetettiin toinen toisensa jälkeen, ja Ingmarilla oli tuskan hätä, että jos hän ei saakaan nähdä Vahvaa-Ingmaria ennen kuolemaansa.