"Kyllä se lääkäri nyt saa sinusta, Barbroo, naurunaihetta koko iäkseen, kun olet ruvennut sellaisia hullutuksia uskomaan. Hän lupaa lähettää tänne silmävettä, jolla voit poikaa pestä. Ja viikon kuluttua se on terve."
Barbroo lähti kiireesti menemään kamariin päin. Ingmar viittasi häntä takaisin. "Et sinä nyt saa lasta ottaa", hän sanoi. "Vahva-Ingmar pyysi, että se pantaisiin vuoteelle hänen luokseen. Ja nyt hän sanoo, että hänen on aivan yhtä hyvä olla kuin isän. Ei hän nyt mitenkään päästä lasta luotaan, ennen kuin kuolee."
"Ei, en minä menekään poikaa häneltä ottamaan", sanoi Barbroo. "Mutta minun täytyy itse saada puhua lääkärin kanssa."
Sieltä palattuaan hän meni Ingmarin ohi ja seisahtui ikkunan ääreen. "Olen kysynyt lääkäriltä, ja nyt minä tiedän, että se on totta." Hän ojensi käsiään taivasta kohti. Hän oli ikään kuin häkistä vapaaksi päästetty lintu, joka kohottaa siipiään. "Et tiedä, Ingmar, etkä tajua, mitä onnettomuus oikein on", hän sanoi. "Ei kukaan sitä tiedä."
"Barbroo", sanoi Ingmar, "saanko minä nyt ruveta puhumaan meidän tulevaisuudestamme?" Barbroo ei häntä kuunnellut. Hän oli pannut kätensä ristiin ja alkoi kiittää Jumalaa. Hän puhui puoliääneen ja kuohuvin mielin, mutta Ingmar kuuli hyvin hänen sanansa. Hän uskoi nyt Jumalan tietoon kaikki äskeiset surunsa kovaosaisesta lapsestaan, ja hän kiitti häntä siitä, että hänen lapsensa saa tulla kaikkien muiden kaltaiseksi, siitä että hän saa nähdä sen juoksevan ja leikkiä lyövän, siitä että se saa käydä koulua ja oppia lukemaan, siitä että se vielä kasvaa nuorukaiseksi, joka voimakkaasti käyttää kirvestä ja ohjaa auraa, siitä että se varttuu aikamieheksi, joka ottaa vaimon ja isäntänä asuu tätä suvun vanhaa kartanoa.
Kun hän oli tästä Jumalaa kiittänyt, tuli hän Ingmarin luo ja sanoi helossa silmin: "Nyt minä tiedän, miksi isä sanoi Ingmarinpoikien sukua tämän paikkakunnan parhaaksi."
"Siihen on se syynä, että Jumala kohtelee meitä laupiaammin kuin muita", Ingmar vastasi. "Mutta nyt, Barbroo, meidän on puhuttava — — —"
Barbroo keskeytti hänet.
"Ei, vaan se se on syynä, että te ette asetu ennen kuin olette sopineet välinne Herran kanssa", hän sanoi. "Laupias Jumala, miten minun lapseni olisi käynytkään, jollet sinä olisi ollut sen isä?"
"Vähäisen minä olen kyennyt sitä auttamaan", Ingmar sanoi.