"Jumala sinua, Halvor, siunatkoon", hän sanoi värähtelevin huulin.
"Jumala sinua siunatkoon."
Vaikka hän kuinka koetti peittää tunteitaan, oli Halvor varmaan jotakin huomannut, koska hän äkisti tarttui hänen ranteisiinsa ja veti häntä puoleensa. — "Ei, ei, päästä minut", huudahti Katri säikähtyneenä, ponnistihe irti ja riensi pois.
* * * * *
Eljas muutti nyt Halvorin luokse ja asui puodin vieruskamarissa koko sen kesän. Halvorin vastuksina hän ei kuitenkaan kauan ollut, sillä jo syksyllä hän kuoli.
Jonkin ajan kuluttua sen jälkeen sanoi Stiina emäntä Halvorille: — "Kuulkaas, Halvor, lupaatteko minulle, mitä nyt pyydän?" — Halvor säpsähti ja kääntyi kuuntelemaan. — "Muistakaa malttaa mielenne ja odottaa mitä Katri nyt tekee." — "Tietysti minä maltankin", vastasi Halvor kummastellen. — "Niin, onhan Katri sen arvoinen voitto, että häntä kannattaa odottaa vaikka seitsemän vuotta."
Mutta vaikeaksi Halvorin kävi pysyä malttavaisena, sillä pian alkoi kuulua, että Katrilla kävi kosijoita toinen toisensa jäljestä. Ensimmäiset tulivat jo kolmannella viikolla Eljaksen hautajaisten jälkeen.
Halvor istui eräänä pyhäiltana portaillaan katsellen kylänraitilla kävelijöitä. Pian hän oli huomaavinaan, että harvinaisen paljon vastamaalattuja rattaita tänään ajoi siitä ohitse Ingmarilaan päin. Ensimmäisessä istui eräs Bergsån ruukin isäntä, vähän jäljempänä ajoi Karmsundin majatalonpitäjän poika ja viimeisenä Birger Sven Petterinpoika, kartanonomistaja lähipitäjästä. Häntä pidettiin Länsi-Taalain rikkaimpana talollisena ja muutenkin viisautensa puolesta suuressa arvossa. Mutta nuori hän ei enää ollut. Hän oli ollut jo kaksissa naimisissa ja oli nyt taas leskenä.
Kun Birger Sven Petterinpoika ajoi Halvorin ohi, ei tämä enää voinut pysyä paikallaan. Hän lähti kävelemään raittia pitkin, meni sillan yli ja huomasi tulleensa sille puolelle jokea, missä Ingmarila oli. Tahtoisinpa ottaa selvän, minne nuo kaikki kuormalliset ajoivat, hän sanoi. Hän kulki pyörän jälkiä pitkin ja kiihdytti yhä kävelyään. Kun hänen mieleensä muistui Stiina emännän varoitus, nousi hiki hänen otsaansa ja hän huudahti, että "kyllähän minä tiedän tekeväni tyhmyyksiä", mutta kiirehti kuitenkin eteenpäin. "En mene edemmäs kuin veräjälle, siitähän jo näkee, mitä he siellä hommaavat."
Birger Sven Petterinpoika istui parin muun miehen kanssa Ingmarilan väentuvassa. Ingmar Ingmarinpoika oli tullut koulusta kotiinsa pyhää viettämään. Hän istui isäntänä pöydän päässä ja juotti vieraille kahvia, sillä Katri ei ollut sanonut joutavansa pois keittiötöistä, kun kaikki palvelustytöt olivat menneet rukoushuoneelle kuulemaan koulumestarin saarnaa.
Ikävä ahdisti tuvassa istujia. Kaikki joivat kahviaan virkkamatta mitään. Kosijat tuskin tunsivat toisiaan, ja jokainen heistä odotti sopivaa tilaisuutta päästäkseen keittiöön puhumaan asiansa Katrille kahden kesken.