"Sovittiin sillä tavalla", jatkoi Halvor, "että sinä huomenna lähetät hänet hevosella minun luokseni. Minä tiedän, että Eljas lähtee mukaani, sillä hän luulee siellä meillä saavansa hankituksi väkeviä. Mutta ole huoleti, Katri, siinä hän ei onnistu. Ei sen paremmin minun luonani kuin sinunkaan. No, se on siis sovittu, että hän tulee. Hän saa huoneekseen puodin vieruskamarin, ja olkoon vaikka vielä ovi aina auki, jotta hän saa nähdä ihmisiä."
Halvorin ensi sanat kuullessaan Katri vielä epäili, että kenties hän oli tuon tahallaan keksinyt häntä pilkatakseen, mutta sitten hän vähitellen vakuuttui, että Halvor tarkoitti täyttä totta.
Katri oli näet aina siihen asti luullut Halvorin kosineen häntä vain sen vuoksi, että hän oli rikas ja hyvää sukua. Hän ei ollut koskaan uskonut, että hän itse Halvoria miellyttäisi. Hän tiesi kyllä itse, ettei hän ollut sellainen tyttö, josta miehet pitävät. Eikä hän sitä paitsi itsekään silloin ollut rakastunut enempää Halvoriin kuin Eljakseenkaan.
Mutta kun nyt Halvor hyvän hyvyyttään tarjoutui auttamaan häntä raskaan kuorman kantamisessa, putosi peite hänen silmiltään ja hän näki selvästi tuon tarjouksen suuruuden. Kuinka oli mahdollista, että Halvor saattoi olla hänelle niin hyvä?
Aivan varmasti Halvor piti hänestä, ei hän mitenkään muuten olisi sillä tavalla tullut apuaan tarjoamaan.
Katrin sydän alkoi lyödä niin kovasti, että häntä vapisutti. Hänessä heräsi jotakin, jota hän ei koskaan ennen ollut tuntenut. Ensin se oli hänestä outoa, kunnes hänelle yht'äkkiä selvisi, että Halvorin hyvyys oli lämmittänyt hänen paleltuneen mielensä, niin että rakkaus saattoi siinä piankin leimahtaa ilmiliekkiin.
Halvor selitteli edelleen aiettaan, saadakseen jo ennakolta kaikki vastaväitteet kumotuiksi. "Säälihän on Eljas poloistakin", hän sanoi, "hänkin tarvitsee vaihtelua. Ja sillä tavalla kuin hän sinua kohtaan on käyttäytynyt ei hän voi käyttäytyä meillä. Toistahan on olla miehisen isännän vallan alla."
Katri tuskin tohti liikahtaa paikaltaan tai sanoa yhtään sanaa, sillä hän pelkäsi Halvorin hänen kasvojensa värähdyksistä tai liikkeittensä rauhattomuudesta heti huomaavan, että hän oli häneen rakastunut. Mutta jotakin hänelle kuitenkin piti vastata.
Halvor oli nyt sanonut sanottavansa ja katsoi tyynesti häneen.
Silloin Katri nousi melkein kuin vasten tahtoaan, meni Halvorin luokse ja hiveli hiljaa hänen kädenselkäänsä.