Briitta kiirehti kamariin, irroitti köyden ja toi tikapuut takaisin myymälään. Sitten hän istuutui arkun kannelle eikä liikahtanut siitä pariin tuntiin.
Briitan mielessä tuntui siltä kuin hän olisi kauan kulkenut pilkkoisen pimeässä yössä, jossa ei edes omaa kättään erottanut. Hän oli joutunut eksyksiin, tietämättä missä olikaan ja joka askelella peläten vajoavansa suohon tai pohjattomaan kuiluun. Mutta nyt hän oli kuullut varotushuudon, hänen oli käsketty sillä paikallaan odottaa päivän valkenemista. Hän iloitsi siitä, että hänet vapautettiin kiiruhtamasta vaarallista tietään, ja istahti kevein sydämin odottamaan aamun koittoa.
* * * * *
Vahvalla-Ingmarilla oli Anna-Liisa niminen tytär. Tämä oli asunut useita vuosia Chicagossa ja joutunut naimisiin Hellgum nimisen ruotsalaisen miehen kanssa, joka johti pientä eriuskolaisseurakuntaa. Tuon kuuluisan tanssiyön jälkeisenä päivänä Anna-Liisa tuli miehensä kanssa kotiin tervehtimään isävanhustaan.
Hellgum kuljeskeli näinä päivinä ympäri paikkakuntaa. Hän seisahtui puhelemaan kaikkien kanssa, joita tapasi, aluksi vallan jokapäiväisistä asioista, mutta erotessaan hän laski suuren, raskaan kätensä toisen olkapäälle lausuen jonkin lohduttavan tai herättävän sanan.
Vahva-Ingmar näki vävyään hyvin harvoin. Hän työskenteli tänä vuonna yhdessä Ingmar Ingmarinpojan kanssa, siitä lähtien kun tämä oli muuttanut kotiinsa Ingmarilaan. He rakensivat sahan Långforsin koskeen. Se oli Vahvan-Ingmarin riemupäivä, kun saha valmistui ja sahanterä päristen halkoi ensimmäistä tukkia valkoisiksi laudoiksi.
Eräänä iltana ukko palasi kotiin työstään. Tiellä tuli Anna-Liisa häntä vastaan niin säikähtyneen näköisenä kuin olisi mieluimmin puikahtanut pakoon.
Vahva-Ingmar kiirehti kulkuaan, ehti tuvan luo ja jäi otsa kurtussa katsomaan eteensä. Veräjän pielessä oli koko hänen elinaikansa kasvanut iso ruusupensas. Se oli ollut hänen silmäteränsä, siitä ei kukaan saanut kukkaa ottaa eikä lehteä taittaa eikä sitä mitenkään vahingoittaa.
Vahva-Ingmar oli suojellut sitä siksi, että hän tiesi maahisia asuvan sen alla.
Mutta nyt oli pensas kaadettu. Tämä saarnaajavävy se tietenkään ei ollut sitä suvainnut.