"Ja isä istuu vain ajatuksissaan ja on ihan vaiti.

"'Tiedän kyllä, että minä nyt puhun ihmismielen mukaan ja että me
Ingmarit aina olemme tahtoneet pyrkiä tekemään niinkuin Jumala tahtoo.
Mutta toisinaan tulee mieleen ajatus, että kenties Jumala ei salli
sellaista murhaajan korottamista.'

"Ja isä on yhä vain ääneti.

"'Olettehan kokenut, isä', sanon minä, 'kuinka vaikeata on olla, kun antaa toisen kärsiä koettamatta auttaa. Varmaankin tulevat kaikki pitäjäläiset sanomaan minulle, että teen väärin, mutta näinä vuosina on elämäni ollut niin raskasta, etten voi olla tekemättä jotakin hänen hyväkseen, kun hän pääsee linnasta.'

"Isä ei liikahdakaan.

"Silloin melkein nousee itku kurkkuuni, ja minä sanon: 'Niin, isä, olen vielä nuori ja menetän paljon, jos hänet otan. Ennen jo sanottiin minun menetelleen hullusti, mitä sitten tästä sanottaneenkaan.'

"Mutta isää minä en saa virkkamaan sanaakaan.

"'Olen minä ajatellut sitäkin, että ihmeellistä on, kuinka me Ingmarit olemme pysyneet tilallamme monta sataa vuotta, kun kaikki muut tilat ovat vaihtaneet omistajaa. Ja siihen minusta näyttää syynä olevan se, että Ingmarit aina ovat koettaneet käydä Jumalan teitä. Meidän Ingmarien ei tarvitse pelätä ihmisiä, kun vain pysymme Jumalan teillä.'

"Silloin isäukko nostaa silmänsä ja sanoo: 'Ei ole helppo kysymykseesi vastata, Ingmar. Parasta on ehkä käydä kysymässä toisten Ingmarinpoikain mieltä.' Sitten hän lähteekin väentupaan, ja minä jään istumaan. Ja kotvan minä saankin istua ja odottaa, eikä isää vain kuulu. Istuttuani sillä lailla monta tuntia minä kyllästyn odottamiseen ja lähden isän luo. 'Malta nyt istua siellä hieman aikaa, Pikku-Ingmar', sanoo isä, 'tämä on vaikea kysymys.' Ja minä näen, kuinka kaikki vanhukset istuvat ja mietiskelevät, silmät ummessa. Ja minä odotan odottamistani, ja sitä kai minä odotan vielä nytkin."

Hän käveli hymysuin auran jäljessä, joka nyt eteni vallan hiljaa, sillä hevoset näyttivät haluavan levähtää. Päästyään pientaren laitaan hän kiristi ohjia ja pysäytti hevoset. Hän oli nyt taas aivan vakava.