Heidän sinne saapuessaan oli avara pihamaa puhdistettu ja siistitty. Kuivat lehdet oli lakaistu koivujen alta, kaikki työkalut ja ajoneuvot, jotka muulloin täyttivät pihan, oli työnnetty syrjään. Täällä on varmaankin paljon vieraita, ajatteli Anna-Liisa. Samassa Halvor aukaisi väentuvan oven.
Tupa oli täynnä ihmisiä, kaikki istuivat pitkillä lavitsoilla juhlallisesti odottaen. Hellgum näki siellä pitäjän arvokkaimmat perheet.
Ensinnä hän näki Ljungo Björn Olavinpojan ja hänen vaimonsa Märtta Ingmarintyttären sekä Kolåsin Gunnarin vaimoineen. Sitten hän huomasi Krister Laurinpojan ja Israel Tuomaanpojan vaimoineen. He kuuluivat myös Ingmarien sukuun. Sitten Höökin Matti Erkinpojan ja hänen poikansa Gabrielin, lautamiehen Gunhildin ja joitakuita muita. Kaikkiaan lienee ollut noin parikymmentä henkeä.
Hellgumin ja Anna-Liisan kierrettyä kättelemässä kaikkia sanoi Timmin Halvor: "Meitä on kokoontunut tänne muutamia, jotka olemme miettineet, mitä Hellgum kesällä meille puhui. Useimmat meistä kuuluvat vanhaan sukuun, joka aina on mielellään tahtonut käydä Herran teitä, ja jos voitte, Hellgum, meitä tässä vaelluksessa auttaa, niin me seuraamme teitä."
Seuraavana päivänä huhuiltiin pitäjällä, että Ingmarilassa oli perustettu seurakunta, jonka jäsenet sanoivat oppiansa ainoaksi oikeaksi ja totiseksi kristinopiksi.
UUSI SUUNTA
Seuraavana keväänä heti lumien lähdettyä Ingmar ja Vahva-Ingmar palasivat kylään panemaan sahaa käyntiin. He olivat olleet koko talven salolla tukinhakkuussa ja sydenpoltossa, ja nyt tasangolle tultuaan Ingmarista tuntui ikään kuin hän olisi ollut karhu, joka äsken on noussut pesästään. Hän ei sietänyt kirkasta päivänvaloa, vaan kulki silmiään siristellen. Häntä vaivasi kosken pauhu ja ihmisäänetkin, ja talosta kuuluva melu oikein kiusasi hänen metsien äänettömyyteen tottuneita korviaan. Mutta kuitenkin hän siitä kaikesta sanomattomasti iloitsi. Sinä keväänä hän tunsi itsensä nuoreksi kuin äsken puhjennut koivun vesa, vaikk'ei hän nyt enempää kuin ennenkään tunteitaan muille näyttänyt.
Hänestä oli sanomattoman mieluista maata oikealla vuoteella ja syödä kelvollisesti valmistettua ruokaa.
Ja entä sitten kotona, jossa Katri hoiteli häntä hellemmin kuin äiti konsanaan! Hän oli teettänyt uuden puvun Ingmarille, ja joskus hän kesken kaiken pistäytyi keittiöstä tuomaan hänelle makupalan käteen kuin pikkupojalle.
Ja mitä ihmeitä täällä olikaan tapahtunut hänen metsässä möyriessään! Ingmar oli kuullut vain hämäriä huhuja Hellgumin opista. Mutta nyt oli oikein mieltä ylentävää kuulla Katrin ja Halvorin puheita onnestaan ja miten he tovereineen koettivat tukea toisiaan Herran tietä vaeltaessaan.