Ingmarin haava oli sidottu ja lääkitty. Se ei ollut vaarallinen, muutamia päiviä vain hänen oli pysyttävä vuoteessa. Hänelle oli tehty sija talon yläkertaan, ja Katri istui vuoteen vieressä.
Koko sen päivän Ingmar houraili äskeisistä tapahtumista. Katri huomasi pian, että hänen mieltään rasitti jokin muukin kuin Hellgum ja saha.
Kun hän illalla tuli tuntoihinsa ja rauhoittui, sanoi Katri hänelle: "Täällä on muuan, joka tahtoisi tulla puheillesi." Ingmar vastasi, ettei hän jaksa puhella kenenkään kanssa. — "Mutta minä luulen, että se tekisi sinulle hyvää", sanoi Katri.
Sitten Gertrud astui Ingmarin huoneeseen. Hän oli hyvin juhlallinen ja liikuttunut. Ingmar oli pitänyt Gertrudista silloinkin, kun hän useimmiten vain laski leikkiä ja pientä pilaa, mutta se vierastutti häntä kuitenkin sen verran, ettei hänessä oikeata rakkautta syttynyt. Mutta koko viimetalvinen kaipaus ja rauhattomuus oli nyt muuttanut Gertrudin niin toisenlaiseksi, että Ingmar hänet nähdessään tunsi aivan hillitöntä ikävää ja halua voittaa hänet itselleen.
Gertrudin tullessa hänen vuoteensa viereen Ingmar peitti kädellään silmänsä.
"Etkö tahdo nähdä minua?" Gertrud kysyi.
Ingmar pudisti päätään. Nyt hän vuorostaan oli oikullinen kuin lapsi.
"Sanoisin sinulle vain pari sanaa", Gertrud virkkoi.
"Tulet kai puhumaan kääntymyksestäsi hellgumilaiseksi."
Gertrud laskeutui polvilleen vuoteen viereen ja koetti nostaa Ingmarin kättä pois hänen silmiltään.