KULTASYDÄN
Kirj.
Selma Lagerlöf
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1910.
Ei kukaan, joka näkee hänet kävelemässä kadulla, voi olla ajattelematta: »Voi poloista raukkaa! Kyttyräselkäinen lapsiparka! Voi poloista raukkaa!»
Hän ei ole seitsemää vuotta vanhempi, mutta hänen kasvonsa ovat jo kaitaiset ja kätensä pitkät ja hoikat. Kun hän lähtee kadulle, panee äiti hänen päällensä jalkoihin asti ulottuvan päällystakin, jossa on väljä, selän yli laskeutuva kaulus. Ja jokainen, joka puhuttelee häntä, koettaa varoa silmiään, etteivät ne pysähtyisi katsomaan juuri sitä, mitä niiden ei tulisi huomata.
Puhuttelija kyselee häneltä hänen nukeistaan ja leikkikaluistaan, koettaa puhua hänelle kuten tavallisellekin lapselle. Tahtomattaan tulee korottaneeksi ääntään, jotta se ei vaipuisi säälivään ja surkuttelevaan sävyyn, jota se alinomaa pyrkii lähenemään.
Meeli on pieni ja hento. Oikeastaan voi häntä tuskin luulla viittä vuotta vanhemmaksi. Tähän saakka häntä onkin pidetty liian pienenä käymään koulua, mutta nyt hän saisi alkaa.
»Voi, Amelie, kuinka sinulle tulee hauskaa, kun saat käydä koulussa ja saat leikkiä toverien kanssa! Se on aivan toista kuin olla kotona isän ja äidin luona!»
Hän kohottaa pieniä, läpikuultavia kasvojaan ja hymyilee toivorikkaasti. Mutta aivan varmaan on kaikki tuo puhe tovereista ja leikeistä hänelle vain tyhjiä sanoja. Tuollaisen herkkätunteisen pikku raukan täytyy tietysti pakostakin viettää aivan toisenlaista elämää kuin tavallisen lapsen.