»Sinä olet niin monta kertaa saanut nähdä meidän sairas- huoneemme», sanoo ylihoitajatar. »Nyt sinä saat näyttää meille omasi.»
Ja silloin Meeli tietysti näyttää sairaalansa, ja ylihoitajatar ja toinen sisar tulevat kovin huvitetuiksi. He ottavat selvän kaikkien potilaitten taudeista ja kysyvät Meeliltä miten hän hoitaa niitä. Ja Meeli innostuu saadessaan puhua sairaanhoidosta sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät asiaa.
Äiti tulee ulos ja ottaa osaa keskusteluun. Hän kertoo sellaista, mistä Meeli itse ei ole tahtonut puhua, niinkuin niistä isoista pojista, joista on tullut niin hyvät ystävät Meelin kanssa, ja lappalaiskoirasta ja kanarialinnusta.
Kun hoitajattaret lähtevät, saattaa äiti heitä pitkän matkaa kaupunkiin päin saadakseen puhua Meelistä.
»Hänestä tulee parempi sairaanhoitajatar kuin meistä kumpikaan, kun hän tulee suureksi», sanoo ylihoitajatar.
»Kun hän tulee suureksi», kertaa äiti hitaasti. »Sisar tie- tää, mitä tohtori on sanonut. Hän ei voi elää.»
»Nyt hän kyllä voi elää. Hänhän on ruvennut kasva- maan. Näkeehän sen, että hän on saanut jotain minkä eteen elää.»
Mutta Meeli istuu pihalla kivilohkareitten keskellä ja miettii sitä, että ylihoitajatar ja sisar Anna ovat olleet siellä ja katselleet hänen sairaalaansa.
Se on suurinta mitä hänelle on voinut tapahtua. Voi kuinka Meeli on onnellinen! Ei koko kaupungissa ole yhtään lasta, joka olisi niin onnellinen kuin hän.