Narri pysähtyi nyt hetkeksi, ikään kuin hän olisi pelännyt jatkaa, mutta sekä Raniero että muut kuuntelivat mielellään tätä kertomusta heistä itsestänsä ja nauroivat vain hänen tungettelevaisuudelleen. "Sinä olet rohkea mies", sanoi Raniero, "annahan kuulla, mihin sinä pyrit!"
"Vihdoin Vapahtaja virkkoi pari sanaa", jatkoi narri, "ja Pyhä
Pietari ymmärsi nyt, mikä häntä ilahdutti. Hän kysyi Pyhältä
Pietarilta näkikö hän väärin, vai oliko todellakin yhdellä ritarilla
palava kynttilä vieressään."
Raniero säpsähti kuultuaan nämä sanat. Nyt vasta hän suuttui narriin ja ojensi kätensä tarttuakseen raskaaseen haarikkaan, jonka hän aikoi heittää hänelle vasten kasvoja, mutta hän hillitsi itseään saadakseen kuulla, aikoiko mies puhua hänen kunniakseen vai häpeäkseen.
"Pyhä Pietari huomasi", kertoi narri, "että vaikka telttaa muuten valaisivatkin vain tulisoihdut, yhdellä ritarilla oli tosiaankin palava vahakynttilä vieressänsä. Se oli suuri, paksu kynttilä, sellainen, joka voi palaa kokonaisen vuorokauden. Ritari, jolla ei ollut kynttiläjalkaa sitä varten, oli kerännyt koko joukon kiviä ja asettanut ne sen ympärille, jotta kynttilä pysyisi pystyssä."
Pöytäseura ratkesi kovaääniseen nauruun näiden sanojen johdosta. Kaikki osoittivat kynttilää, joka seisoi pöydällä Ranieron vieressä ja joka oli aivan sellainen, joksi narri sen oli kuvannut. Mutta veri nousi Ranieron päähän, sillä tämän saman kynttilän hän pari tuntia sitten oli saanut sytyttää pyhällä haudalla. Hän ei ollut hennonut sitä sammuttaa.
"Kun Pyhä Pietari näki tuon kynttilän", sanoi narri, "niin hänelle selvisi, minkä vuoksi Vapahtaja oli tullut iloiseksi, mutta samalla kertaa hän ei voinut olla hiukan surkuttelematta häntä. 'Vai niin', hän sanoi, 'tuo sama ritari tänä aamuna ensimmäisenä herra Bouillonin jälkeen hyppäsi muurille ja sai illalla sytyttää kynttilänsä ennen ketään muuta pyhällä haudalla.' — 'Aivan niin', sanoi Vapahtaja, 'ja kuten näet, hänen kynttilänsä palaa vielä.'"
Narri puhui nyt hyvin nopeasti, vilkaisten vähän väliä salavihkaa Ranieroon: "Pyhä Pietari ei sittenkään voinut olla hiukan surkuttelematta Vapahtajaa. 'Etkö ymmärrä, miksi hänen kynttilänsä vielä palaa?' sanoi hän. 'Sinä luulet varmaan, että hän ajattelee sinun kärsimyksiäsi ja kuolemaasi katsellessaan sitä. Mutta hän ei ajattele muuta kuin sitä kunniaa, joka tuli hänen osakseen, kun hänet tunnustettiin uljaimmaksi mieheksi Gottfridin jälkeen koko sotajoukossa'."
Nyt Ranieron kaikki vieraat purskahtivat nauruun. Raniero oli kovin suuttunut, mutta hän pakottautui nauramaan, hänkin. Hän tiesi että kaikkien mielestä olisi ollut naurettavaa, jollei hän olisi sietänyt hiukan pilaa.
"Mutta Vapahtaja vastusti Pyhää Pietaria", sanoi narri. "'Etkö näe, miten hän varoo kynttilää?' kysyi hän. 'Hän varjelee kädellään liekkiä heti kun joku nostaa teltan aukkoa, peläten, että veto sammuttaisi sen. Ja alituisesti hän karkottaa pois yöperhoset, jotka liitelevät sen ympärillä ja uhkaavat sammuttaa sen'."
Nauru yhä yltyi, sillä kaikki, mitä narri sanoi, oli aivan totta. Mutta Ranieron oli yhä vaikeampi hillitä itseänsä. Hän ei mielestään voinut sietää, että joku teki pilkkaa pyhästä liekistä.