"Ole hiljaa ja annapas kuulla, eikö Vapahtaja puolusta meitä!" sanoi toinen.
"Ei, Vapahtaja oli ensin ääneti", sanoi narri. "Hän tiesi varmaan ennestään, että kun Pyhä Pietari oli päässyt oikein vauhtiin, häntä ei maksanut vaivaa vastustaa. Tämä jatkoikin vain puhettaan ja selitti, ettei Vapahtajan tarvinnut sanoa hänelle, että ritarit lopulta muistivat, mihin kaupunkiin he olivat joutuneet, ja että he astuivat paljasjaloin ja katumuspuvussa kirkkoon. Eihän tuota hartautta ollut kestänyt niin kauan, että siitä olisi kannattanut puhua. Ja sitten hän vielä kerran kumartui tornin reunan yli ja osoitti Jerusalemia kohti. Hän viittasi kristittyjen leiriin kaupungin ulkopuolella. 'Näetkö kuinka ritarisi viettävät voittoansa?' kysyi hän. Ja Vapahtaja näki, että kaikkialla koko leirissä oli juominkeja. Ritarit ja sotamiehet istuivat katsellen syyrialaisia tanssijattaria. Täytetyt pikarit kiersivät pöytää, arpaa heiteltiin sotasaaliista ja —"
"Kuunneltiin narreja, jotka kertoivat huonoja satuja", pisti Raniero puheeseen. "Eikö sekin ollut suuri synti?"
Narri nauroi ja nyökkäsi päätään Ranierolle ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa: Odotahan, niin maksan sen sinulle.
"Ei, älä keskeytä minua!" pyysi hän uudelleen, "narri parka unohtaa niin helposti, mitä hän aikoo sanoa. Niin, sitähän se oli, että Pyhä Pietari kysyi Vapahtajalta ankaralla äänellä, arveliko hän saaneensa kunniaa tuosta väestä. Siihen täytyi Vapahtajan tietenkin vastata, ettei hän mielestään sitä ollut saanut. 'He olivat rosvoja ja murhamiehiä ennen kotoalähtöänsä', sanoi Pyhä Pietari, 'ja murhaajia ja rosvoja he ovat yhä tänäkin päivänä. Tämän hankkeen olisit yhtä hyvin voinut jättää tekemättömäksi. Siitä ei mitään hyvää lähde.'"
"No, no, narri!" sanoi Raniero varoittavalla äänellä.
Mutta narri näytti pitävän kunnianasianansa koettaa, miten pitkälle hän voisi mennä, ennen kuin joku hyökkäisi hänen kimppuunsa ja heittäisi hänet ulos, ja hän jatkoi pelottomasti:
"Vapahtaja taivutti vain päätänsä ikään kuin hän olisi tunnustanut saaneensa oikeudenmukaisen rangaistuksen. Mutta melkein samassa hetkessä hän kumartui innokkaasti eteenpäin ja katsoi alas entistä tarkkaavaisemmin. Pyhä Pietari katsoi myös silloin alas. 'Mitä sinä katsot?' hän ihmetteli."
Narri esitti tämän erittäin vilkkailla kasvojen eleillä. Kaikki ritarit näkivät edessään sekä Vapahtajan että Pyhän Pietarin ja he ihmettelivät, mitähän Vapahtaja oli keksinyt.
"Vapahtaja vastasi, ettei se ollut juuri mitään", sanoi narri, "mutta joka tapauksessa hän yhä katseli alas. Pyhä Pietari seurasi Vapahtajan katseen suuntaa, eikä hän voinut huomata muuta, kuin että Vapahtaja katsoi alas suureen telttaan, jonka ulkopuolelle oli pystytetty keihäiden päihin parin saraseenin päät ja johon oli kerätty koko kasa pyhästä kaupungista ryöstettyjä muhkeita mattoja, kultaisia pöytäastioita ja kallisarvoisia aseita. Tuossa teltassa oli ilo samanlaista kuin muuallakin leirissä. Siellä istui joukko ritareita tyhjentämässä pikareitansa. Ainoa erotus saattoi olla se, että siellä meluttiin ja juotiin enemmän kuin missään muualla. Pyhä Pietari ei voinut käsittää, miksi Vapahtaja oli niin mielissään katsellessaan sinne alas, että ilo aivan tuikki hänen silmistänsä. Niin useita ankaria ja kauhistuttavia kasvoja kuin siellä hän tuskin koskaan ennen oli nähnyt keräytyneenä juomapöydän ympärille. Ja kestien isäntä, joka istui ylinnä pöydässä, oli hirvittävin kaikista. Hän oli viidenneljättä vuotias mies, hirveän iso ja karkeatekoinen, kasvot punakat, täynnä arpia ja naarmuja, kourat kovat ja ääni voimakas ja meluava."