Hän tuli iloiseksi joka kerta ajatellessaan niitä ihmisiä, jotka työskentelivät rauhallisesti kodeissaan, ja hänen mieleensä juolahti, että hän mielellään taas asettuisi vanhaan työpajaansa Firenzessä ja valmistaisi kauniita ja taidokkaita töitä.
"Tosiaankin tämä liekki on muuttanut minut kokonaan", ajatteli hän.
"Luulenpa, että se on tehnyt minusta uuden ihmisen."
V.
Oli pääsiäisjuhla Ranieron ratsastaessa Firenzeen.
Tuskin hän oli päässyt kaupunginportista sisään, ratsastaen takaperin, hattu syvällä silmillä ja palava kynttilä kädessä, kun eräs kerjäläinen nousi pystyyn ja huusi: "Pazzo, pazzo!"
Tämän huudon johdosta hyökkäsi katupoika porttikäytävästä ja tyhjäntoimittaja, jolla ei ollut pitkään aikaan ollut muuta tehtävää kuin maata ja tähystellä taivasta, hyppäsi pystyyn. Ja molemmat alkoivat samassa huutaa: "Pazzo, pazzo!"
Kun huutajia nyt oli kolme, he pitivät aika melua herättääkseen kaikki katupojat. Nämä hyökkäsivät esiin kaikista nurkista ja koloista, ja heti kun he huomasivat Ranieron kuluneessa kaavussaan kurjan hevosen selässä, hekin huusivat: "Pazzo, pazzo!"
Mutta tähän Raniero oli ennestään tottunut. Hän ratsasti hiljalleen katua myöten välittämättä huutajista.
He eivät tyytyneet vain huutamiseen, vaan yksi hypähti korkealle ja koetti puhaltaa liekin sammuksiin.
Raniero nosti kynttilän korkeammalle. Samassa hän koetti kiiruhtaa hevosta päästäkseen poikia pakoon.