Kirkossa syntyi kova melske. Toiset sanoivat, ettei Raniero saanut sytyttää kynttilöitä alttarilla, ennen kuin hänen asiansa oli todistettu. Näihin yhtyivät monet hänen vanhoista vihollisistansa.
Silloin Jacopo degli Uberti nousi ja puhui Ranieron puolesta. "Luullakseni kaikki täällä tietävät, ettei minun ja vävyni välillä ole vallinnut kovin suurta ystävyyttä", sanoi hän, "mutta nyt sekä minä että minun poikani takaamme hänen puolestansa. Me uskomme, että hän on suorittanut tämän urotyön, ja me tiedämme, että se, jolle sellainen yritys on onnistunut, on viisas ja varovainen ja jalomielinen mies, jonka me ilomielin tahdomme ottaa seuraamme."
Mutta Oddo ja monet muut eivät tahtoneet antaa Ranieron nauttia sitä onnea, jota hän tavoitteli. He keräytyivät suureen joukkoon ja helposti saattoi huomata, etteivät he aikoneet luopua vaatimuksestansa.
Raniero ymmärsi, että jos nyt syntyisi taistelu, he koettaisivat päästä liekkiin käsiksi. Kiinnittäessään lujasti katseensa vastustajiinsa hän nosti kynttilän niin korkealle kuin mahdollista.
Hän näytti aivan menehtyvän väsymyksestä ja epätoivosta. Hänestä saattoi huomata, että vaikka hän tahtoi puolustautua aivan viimeiseen asti, hän sittenkin odotti vain tappiota. Mitäpä siitä, vaikka hän olisi saanut sytyttääkin kynttilät! Oddon sanat olivat olleet hänelle kuolinisku. Kun epäilys kerran oli herätetty, se leviäisi ja lisääntyisi. Hänen mielestään Oddo jo oli sammuttanut liekin ikuisiksi ajoiksi.
Pieni lintu lehahti kirkkoon suuresta avonaisesta ovesta. Se lensi suoraan Ranieron kynttilään. Hän ei ennättänyt vetää sitä syrjään, vaan lintu törmäsi siihen ja sammutti liekin.
Ranieron käsivarsi painui alas ja kyyneleet tunkeutuivat hänen silmiinsä. Mutta ensi hetkessä se tuntui helpotukselta. Pahempi, jos ihmiset sen olisivat surmanneet.
Pieni lintu lensi edelleen kirkkoon liitäen typerryksissään sinne ja tänne, niinkuin linnut tekevät joutuessaan huoneeseen.
Silloin kohosi äkkiä koko kirkosta äänekäs huuto: "Lintu palaa! Pyhä liekki on sytyttänyt sen siivet!"
Pieni lintu piipitti surkeasti. Se lensi jonkin hetken kuin lepattava liekki kuorin korkean holvin alla. Sitten se vaipui alas ja putosi kuolleena madonnan alttarille.