Ihmiset kuuntelivat ihmeissään tätä. Francesca ei ollut koskaan kokenut niin ihanaa hetkeä. "Oi Jumalani", huokasi hän, "tämä on suurempi onni kuin jaksan kantaa". Kyynelet valuivat hänen silmistään hänen kuunnellessansa.
Pappi puhui kauan ja hyvin. Lopuksi hän sanoi voimakkaalla äänellä: "Meidän mielestämme voi liekin kuljettaminen tänne Firenzeen tuntua nyt hyvin vähäpätöiseltä asialta. Mutta minä sanon teille: Rukoilkaa Jumalaa, että hän antaisi Firenzelle monta ikuisen tulen kantajaa, niin Firenzestä koituisi suuri valta ja se tulisi ylistetyksi kaikkien kaupunkien joukossa!"
Kun pappi oli lopettanut puheensa, avattiin tuomiokirkon pääovet ja juhlakulkue, sellainen kuin kiireessä oli voitu saada kokoon, vaelsi sisään. Siinä oli tuomioherroja ja munkkeja ja pappeja ja he kulkivat keskikäytävää pitkin alttaria kohti. Viimeisenä astui piispa ja hänen rinnallansa Raniero samassa kaavussa, jota hän oli käyttänyt matkallaan.
Mutta kun Raniero oli astunut kirkon kynnyksen yli, nousi vanha mies ja astui häntä kohti. Se oli Oddo, sen sällin isä, joka oli ollut Ranieron työpajassa ja joka hänen tähtensä oli hirttäytynyt.
Kun tämä mies oli tullut piispan ja Ranieron kohdalle, hän kumarsi heille. Sitten hän sanoi niin kovalla äänellä, että kaikki kirkossa-olijat sen kuulivat: "Firenzelle on suureksi kunniaksi, että Raniero on tuonut pyhää tulta Jerusalemista. Sellaista ei koskaan ennen ole kerrottu ei kuultu. Ehkäpä moni sen vuoksi voisi väittää sitä mahdottomaksi. Sen tähden pyytäisin, että kansan annettaisiin tietää, millä Raniero on todistanut, että tämä tuli todellakin on Jerusalemissa sytytetty."
Kun Raniero kuuli nämä sanat, hän sanoi: "Jumala auttakoon nyt minua!
Kuinka minulla voisi olla todisteita? Olen vaeltanut aivan yksin.
Erämaat ja korvet voivat tulla todistamaan puolestani."
"Raniero on rehellinen ritari", sanoi piispa, "ja me uskomme hänen sanaansa."
"Raniero saattoi itse arvata, että epäilyksiä voisi syntyä", sanoi Oddo. "Ei suinkaan hän ole ratsastanut yksin. Hänen paashinsa voinevat todistaa hänen puolestansa."
Silloin Francesca degli Uberti kiiruhti kansanjoukosta esille ja astui Ranieron luo. "Mitä todisteita me tarvitsemme?" hän sanoi. "Kaikki Firenzen naiset tahtovat vannoa Ranieron puhuvan totta."
Silloin Raniero hymyili ja hänen kasvonsa kirkastuivat hetkeksi.
Mutta sitten hän käänsi taas silmänsä ja ajatuksensa liekkiin.