Se kuuli myös heidän puheestansa, että kuningas Herodes oli antanut tappaa kaikki kaksi- ja kolmivuotiaat lapset sen tähden, että suuri, odotettu Juudan maan kuningas oli syntynyt.
"Minun lehteni humisevat yhä kovemmin", sanoi palmu. "Noiden pakolaisraukkojen viimeinen hetki on pian käsissä."
Se kuuli myöskin, että he pelkäsivät erämaata. Mies sanoi, että olisi ollut parempi jäädä kotiin taistelemaan sotamiesten kanssa kuin paeta tänne. Hän sanoi, että sellainen kuolema olisi ollut helpompi.
"Jumala auttaa meitä", sanoi vaimo.
"Me olemme yksin petoeläinten ja käärmeitten keskellä", sanoi mies.
"Meillä ei ole ruokaa eikä juomaa. Miten Jumala voisi meitä auttaa?"
Hän repi tuskissaan vaatteensa rikki ja painoi kasvonsa maata vasten.
Hän oli toivoton kuin mies, jolla on kuolinhaava sydämessään.
Vaimo istui suorana, kädet ristiin kiedottuna polvien ympärille. Mutta hänen katseensa, joka harhaili pitkin erämaata, ilmaisi rajatonta toivottomuutta.
Palmu kuuli lehdistönsä surumielisen huminan yhä kiihtyvän. Vaimokin sen varmaan kuuli, sillä hän kohotti katseensa puunlatvaa kohti. Ja samassa hän vaistomaisesti nosti ylös käsivartensa.
"Oi, taateleja, taateleja!" huusi hän.
Ääni ilmaisi niin haikeaa halua, että vanha palmu olisi toivonut olevansa kinsteripensaan korkuinen ja että hänen taatelinsa olisivat olleet yhtä helposti saatavissa kuin orjantappuramarjat. Se tiesi, että sen latva oli täynnä taatelinterttuja, mutta miten ihmiset voisivat ylettyä niin huimaavaan korkeuteen?