Mutta eräänä iltana työn loputtua, kun he istuivat kaikki kolme suurella laakealla paadella oven edustalla ja söivät illallistaan, näkivät he vanhan miehen astuvan polkua ylös.
Hän oli pitkä ja vahvarakenteinen mies, hartiakas kuin painiskelija. Hänen kasvoissaan oli synkkä ja juro ilme. Otsa kohosi kaarevana syvällä olevien silmien yläpuolella ja suun piirteet ilmaisivat katkeruutta ja halveksumista. Hän kulki suorana ja nopeasti.
Miehen vaatteet olivat yksinkertaiset ja viinamäen työmies ajatteli heti nähtyään hänet: Tuo on vanha sotilas, joku, joka on saanut eron palveluksestaan ja on nyt matkalla kotiseudulleen.
Kun vieras oli saapunut aterioitsijain kohdalle, hän pysähtyi ikään kuin epäröiden. Työmies, joka tiesi, että tie loppui kappaleen matkan päässä mökin yläpuolella, laski lusikkansa pöydälle ja huusi hänelle: "Oletko kulkenut harhaan, muukalainen, koska tulet tälle mökille? Ei kukaan vaivaudu tänne saakka, jollei hänellä ole asiaa jollekulle meistä, jotka täällä asumme."
Kun hän kysyi täten, vieras tuli lähemmäksi. "Niin, asianlaita on niinkuin sanot", sanoi hän. "Minä olen eksynyt tieltä enkä nyt tiedä minnepäin astua. Jos sallit minun hetken levätä täällä ja sitten sanot, mitä polkua minun tulee seurata tullakseni eräälle maakartanolle, olen sinulle kiitollinen."
Näin sanoen hän istahti kivelle mökin edustalle. Nuori nainen kysyi, eikö hän tahtonut ottaa osaa heidän ateriaansa, mutta mies kielsi hymyillen. Sen sijaan hän oli hyvin halukas keskustelemaan heidän kanssaan heidän syödessään. Hän kyseli nuorelta pariskunnalta heidän elämästään ja työstänsä, ja he vastasivat hänelle iloisesti ja peittelemättä.
Mutta äkkiä työmies kääntyi vieraan puoleen ja rupesi häneltä kyselemään: "Sinä näet, kuinka yksin ja erillään muista me elämme", sanoi hän. "Siitä on hyvinkin vuosi, kun viimeksi juttelin muiden kuin paimenten ja viinamäen työmiesten kanssa. Etkö sinä, joka varmaan tulet jostakin kenttäleiristä, voi kertoa meille jotakin Roomasta ja keisarista?"
Tuskin oli mies sen sanonut, ennen kuin nuori vaimo huomasi, että vanhus katsoi varoittavasti mieheen ja kädenliikkeellä ikään kuin tahtoi kehoittaa häntä ottamaan vaaria sanoistansa.
Mutta vieras vastasi varsin ystävällisesti: "Ymmärrän, että oletat minut sotilaaksi, etkä todellakaan ole väärässä, joskin jo aikoja sitten olen luopunut palveluksesta. Tiberiuksen hallitessa ei meillä sotamiehillä ole ollut paljon työtä. Ja kuitenkin hän muinoin oli suuri sotapäällikkö. Se oli hänen onnensa aikaa. Nyt hän ei tee enää muuta kuin pelkää salaliittoja. Roomassa kaikki ihmiset kertovat, että hän viime viikolla otatti kiinni ja mestautti senaattori Titiuksen aivan perusteettoman epäilyksen nojalla."
"Keisari parka, hän ei enää tiedä, mitä hän tekee", huudahti nuori vaimo. Hän pudisti päätänsä surkutellen ja ihmeissään.