Tänä päivänä nämä portaat ja käytävät olivat aivan tyhjät. Harmaanviheriät sisiliskot olivat ainoat elävät olennot, joita vanha nainen näki matkallansa.
Hän hämmästyi huomatessaan, että kaikki alkoi täällä jo rappeutua. Keisarin sairautta oli voinut kestää enintään muutamia kuukausia, ja kuitenkin oli ruoho jo ehtinyt juurtua marmoriliuskojen rakoihin. Jalot kasvit, joita oli istutettu kauniisiin maljoihin, olivat ehtineet jo kuihtua ja ilkivaltaiset pahantekijät, joita ei kukaan ollut viitsinyt hillitä, olivat paikoittain murtaneet rikki rinta-aidakkeet.
Mutta enimmin häntä kuitenkin ihmetytti, ettei ihmisiä näkynyt missään. Jos muukalaisilta olikin pääsy saarelle kielletty, niin olisihan siellä ainakin pitänyt olla lukemattomia joukkoja sotamiehiä ja orjia, tanssijattaria ja soittajia, kokkeja ja pöydänkattajia, palatsinvartijoita ja puutarhatyöntekijöitä, jotka kuuluivat keisarin talouteen.
Vasta saapuessaan ylimmälle penkereelle Faustina näki pari vanhaa orjaa, jotka istuivat portailla huvilan edustalla. Kun hän lähestyi heitä, he nousivat ja kumarsivat hänelle.
"Terve Faustina", sanoi toinen. "Jumala lähettää sinut lieventämään meidän onnettomuuksiamme."
"Mitä tämä merkitsee, Milo?" kysyi Faustina. "Miksi täällä on näin autiota? Onhan minulle kuitenkin kerrottu, että Tiberius vielä asuu Caprissa."
"Keisari on karkottanut orjat sen vuoksi, että hän epäilee jonkun meistä juottaneen hänelle myrkytettyä viiniä ja että tauti on siitä muka syntynyt. Hän olisi ajanut pois minutkin ja Titon, jollemme olisi kieltäytyneet häntä tottelemasta. Ja sinähän tiedät, että olemme palvelleet keisaria ja hänen äitiään koko elämämme ajan."
"En kysele yksin orjia", sanoi Faustina. "Missä ovat senaattorit ja sotaherrat? Missä ovat keisarin uskotut ja kaikki liehakoivat onnenonkijat?"
"Tiberius ei tahdo enää näyttäytyä vieraille", sanoi orja. "Senaattori Lucius ja Macro, henkivartioston päällikkö, tulevat tänne joka päivä kuulemaan hänen käskyjänsä. Muuten ei kukaan saa häntä lähestyä."
Faustina oli noussut portaita astuakseen sisään huvilaan. Orja kulki hänen edellään ja mennessään kysyi Faustina häneltä: