"Voi sinua, ettet anna minun kuolla rauhassa", huusi hän. Hän raivasi itselleen tien kansanjoukon läpi, joka tungeskeli portilla, ja hyökkäsi pois kauhusta kiljuen, ja hänen repaleiset vaatteensa liehuivat hänen ympärillään aivan kuin mustat siivet.
"Minusta tuntuu ikään kuin olisimme joutuneet hullujen joukkoon", sanoi Faustina nähdessään miehen pakenevan. Hänen mielensä oli masentunut hänen nähtyään nämä profeetan opetuslapset. Voisiko mies, jonka seuralaisten joukossa oli tällaisia houkkioita, kyetä tekemään jotakin keisarille?
Israelilainen nainenkin näytti murheelliselta ja hän sanoi hyvin vakavasti Faustinalle: "Valtiatar, älä viivyttele etsiessäsi sitä, jota haluat tavata. Minä pelkään, että jotakin pahaa on hänelle tapahtunut, koska hänen opetuslapsensa ovat suunniltaan eivätkä kärsi kuulla hänestä puhuttavan."
Faustina ja hänen seuralaisensa ratsastivat vihdoin porttiholvin kautta ahtaille, synkille kaduille, joilla vilisi ihmisiä. Tuntui melkein mahdottomalta päästä kulkemaan kaduilla. Ratsastajien oli pakko kerta toisensa jälkeen pysähdyttää hevosensa. Orjat ja sotamiehet koettivat turhaan raivata tietä. Ihmiset hyökkäsivät yhä eteenpäin taajana, hillitsemättömänä virtana.
"Totta tosiaan", sanoi vanha vaimo Sulpiciukselle, "Rooman kadut ovat hiljaisia yrttitarhoja näihin verrattuna."
Sulpicius huomasi pian, että heillä oli melkein voittamattomia vaikeuksia voitettavanaan.
"Näillä ääriään myöten täyttyneillä kaduilla on melkein helpompi kävellä kuin ratsastaa", sanoi hän. "Jollet ole liian väsynyt, neuvoisin sinua jalkaisin kulkemaan maaherranpalatsiin. Tosin se on varsin kaukana, mutta jos ratsastamme sinne, emme varmaan saavu perille ennen sydänyötä."
Faustina suostui heti ehdotukseen. Hän laskeutui alas hevosen selästä ja heitti sen orjan huostaan. Sitten roomalaiset alkoivat jalan vaeltaa kaupungin läpi.
Tämä onnistuikin paljoa paremmin. He tunkeutuivat varsin nopeasti kaupungin keskustaan ja Sulpicius osoitti juuri Faustinalle varsin leveätä katua, joka oli aivan heidän edessään.
"Katso Faustina", sanoi hän, "jos vain pääsemme tuolle kadulle, olemme pian perillä. Se johtaa suoraan majataloomme."