Orja kiiruhti pois. Pöytäseura lähti ruokasalista peristyliin ollakseen taivasalla siltä varalta, että maanjäristys uudistuisi. Ei kukaan uskaltanut sanoa sanaakaan odottaessaan orjan takaisintuloa.
Tämä palasi hyvin pian. Hän astui maaherran eteen.
"Tapasitko hänet hengissä?" sanoi maaherra.
"Herra, hän oli kuollut, ja samassa hetkessä kun hän oli heittänyt henkensä, tapahtui maanjäristys."
Heti sen jälkeen tuli toinen orja sisään.
"Jalo Faustina ja Sulpicius, keisarin sukulainen, ovat täällä. He ovat tulleet pyytämään sinun apuasi, jotta he löytäisivät Nasaretin profeetan."
Hiljaista hälinää kuului peristylissä ja keveitä askelia. Kun maaherra katsoi ympärilleen, hän huomasi ystäviensä poistuneen ikään kuin onnettomuuteen syösseen luota.
IX.
Vanha Faustina oli astunut maihin Caprissa ja mennyt keisaria tapaamaan. Hän kertoi hänelle matkastaan tuskin uskaltaen katsella häntä. Faustinan poissaollessa oli tauti hirvittävästi edistynyt ja hän oli ajatellut itsekseen: Jos taivaan valtiaat olisivat olleet armeliaita, niin he olisivat antaneet minun kuolla, ennen kuin minun on pakko ilmoittaa tälle kiusatulle ihmisparalle, ettei minkäänlaista toivoa enää ole.
Hänen ihmeekseen kuunteli Tiberius häntä aivan välinpitämättömästi. Kun hän kertoi, miten suuri ihmeittentekijä oli ristiinnaulittu samana päivänä, jolloin hän itse saapui Jerusalemiin, ja kuinka vähällä hän oli ollut pelastaa hänet, niin hän alkoi itkeä pettymyksensä painamana, mutta Tiberius sanoi vain: "Suretko todellakin sitä? Oi, Faustina, eikö kokonainen elämä Roomassa ole karkottanut sinusta uskoa tietäjiin ja ihmeittentekijöihin, uskoa, joka imeytyi sinuun lapsuutesi päivinä Sabiinivuoristossa."