Ja näin sanoessaan hän venytti sen korvia, jotta sen kuulo parantuisi ja jotta se muistaisi mitä sille sanottiin.
Samana päivänä myös mehiläinen tuli rangaistuksi. Sillä heti kun mehiläinen oli luotu, alkoi se koota hunajaa, ja eläimet ja ihmiset, jotka huomasivat kuinka suloinen tuoksu hunajalla oli, tahtoivat sitä maistella. Mutta mehiläinen tahtoi pitää kaiken itse ja karkotti myrkyllisellä pistimellään pois jokaisen, joka lähestyi kennoa. Jumala näki sen ja kutsui heti mehiläisen luokseen rangaistakseen sitä.
"Minä annoin sinulle kyvyn koota hunajaa, joka on suloisinta luomakunnassa", sanoi Jumala, "mutta en antanut sinulle oikeutta olla kova lähimmäistäsi kohtaan. Muista, että joka kerta kun pistät jotakuta, joka tahtoo maistaa hunajaasi, pitää sinun kuolla!"
Silloin myös sirkka tuli sokeaksi ja muurahainen kadotti siipensä; sinä päivänä tapahtui hyvin paljon ihmeellistä.
Jumala istui suurena ja lempeänä kaiken päivää ja loi ja loihti, ja illan suussa hänen mieleensä juolahti luoda pieni harmaa lintu.
"Muista, että nimesi on Punatulkku!" sanoi Jumala linnulle, kun se oli valmis. Ja hän asetti sen kämmenelleen ja antoi sen lentää.
Mutta kun lintu oli lennellyt hetken aikaa ja katsellut kaunista maailmaa, jossa hänen oli määrä elää, sai hän halun katsella myös itseänsä. Silloin hän huomasi olevansa aivan harmaa, ja rinta oli yhtä harmaa kuin kaikki muukin. Punatulkku kääntelihen ja vääntelihen ja kuvastelihen veden pinnassa, mutta hän ei voinut keksiä ainoatakaan punaista sulkaa.
Niin lintu lensi takaisin Jumalan luo.
Jumala istui hyvänä ja lempeänä ja hänen käsistään lähti perhosia, jotka liitelivät hänen päänsä ympärillä, kyyhkyset kujersivat hänen olkapäillään ja maassa hänen vieressään kasvoi ruusu ja lilja ja tuhatkauno.
Pikku linnun sydän sykki kiivaasti pelosta, mutta sittenkin se lensi keveissä kaarissa yhä lähemmäksi ja lähemmäksi Jumalaa ja vihdoin se laskeutui hänen kädellensä.